Ihmisen luontainen itsekkyys on ihmiskunnan suurin valhe. He jotka levittävät valhetta kiivaimmin, yleensä hyötyvät siitä eniten. Ilman tämän valheen vastustamista ei ole mitään syytä uskoa parempaan tulevaisuuteen keskinäisen kinastelumme johtaessa meitä varhaiseen hautaan. Eihän ilman epäitsekkäitä toimia voida käynnistää globaalia vastarintaa globaaleja uhkia, kuten ilmastonmuutosta tai biodiversiteetin menetystä, vastaan.

Aloitetaan itsekkyyden määrittelemisen ongelmista: Siitä, kuinka itsekkyys määritellään virheellisesti joko niin laajasti, että itsekkyys menettää kaiken merkityksensä, tai niin, että määritelmä ei kykene mitenkään kattamaan ihmisyyttä kokonaisuudessaan.

Liian laajasti itsekkyys määritellään helposti mielihyväperiaatteen nojalla: Se että ihminen tekee mieluummin asioita, joista tulee hänelle itselleen hyvä olo, on olevinaan merkki siitä, että sarjamurhaaja on veistetty samasta puusta kuin kansalaisoikeustaistelija, sillä he molemmat tekevät tekojaan mielihyvää tavoitellen.

Mielihyväperiaatekaan ei ole universaali totuus, sillä monet meistä voivat sietää äärimmäistä tuskaa tavoitellen merkityksellisinä koettuja asioita. Mielihyväperiaatteeseen uskovillakin se kertoo ainoastaan sen, että meissä kaikissa on jotain yhteistä. Ajatteluharha on siinä, että ihmiset nähdään sen nojalla samanlaisina siitä huolimatta, että itsekkäät halut voivat johtaa heitä täysin vastakkaisiin maailmankatsomuksiin, arvomaailmoihin ja tekoihin.

Niinpä ”itsekkyys” kaikkia ihmisiä kuvaavana yleiskäsitteenä on vailla mitään selitystehoa. Pitäisikin puhua korkeintaan ”itsekkäästä itsekkyydestä” ja ”epäitsekkäästä itsekkyydestä”. Näitä ihmiset varmasti normaalisti tarkoittavatkin puhuessaan itsekkyydestä ja epäitsekkyydestä, mutta määritelmää sumentavat ihmiset, jotka yrittävät typistää kaikki ihmiset samaksi massaksi. Tämän seurauksena he, jotka toivovat parastamme, samaistetaan heihin, jotka tavoittelevat vain omaa etuaan, nakertaen ensinmainittujen vaikutusvaltaa.

Epäselvyyden tahallisen tai tahattoman aiheuttamisen lisäksi ihmisen itsekästä itsekkyyttä yritetään oikeuttaa essentialistisilla argumenteilla, jotka ovat johtaneet väestönryhmien sortoon ihmiskunnan historiassa lukemattomia kertoja: Se, että on nähty ihmisyydellä olevan tietty perusluonne, jota emme voi muovata kovalla työllä, yhteisön tuella tai instituutioiden avulla, on antanut tukea vastaaville argumenteille ihmisten ”alalajeista”.

Naiset, ulkomaalaiset, muslimit, kaikkien on nähty omaavan tietty viallinen perusluonne, jota ei käy muokkaaminen, jolloin on pidetty oikeutettavana dominoida, kontrolloida ja alistaa heitä. Koko ihmisyyden itsekkyyteen nojaten on taas koettu oikeutetuksi sortaa toisiamme yhteistyön sijasta. Nykyään suositaan kulttuuripuhetta, jonka mukaan tietyn kulttuurin edustajat omaavat väistämättä tietyt piirteet, mutta en itse näe tässä juurikaan eroa entisaikojen biologis-essentialistisiin näkemyksiin. Keskitytään nyt kuitenkin vain jälkimmäiseen ihmisen itsekkyyden kohdalla.

Ihmisen itsekkyyden biologinen argumentti kuuluu näin: Ihminen on itsekäs, koska evoluutio, joka on muinoin antanut meille uhkavaatimuksen ”ole vahvin tai kuole”, on ohjannut parhaimmat geenit omaavat varjelemaan omia intressejään muiden kustannuksella. Evoluutioteoriankin tulkinta kärsii nähdäkseni yksinkertaisesta väärinkäsityksestä. Darwinin teoriaa on tiivistetty sanoin ”survival of the fittest”, mutta miten se kuuluisi suomentaa? ”Fittest” voidaan tulkita kahdella eri tavalla, joko hyväkuntoisena, tai sopivana. Niinpä ”survival of the fittest” voi viitata yksilön vahvuuteen tai yksilön sopeutumiseen ympäristönsä vaatimuksiin. Näistä jälkimmäinen kuvaa Darwinin teoriaa paljon osuvammin.

Koska ihminen on nähdäkseni ennen kaikkea sosiaalinen eläin, evolutiivista argumenttia ihmisen itsekkyyden puolesta ei kuuluisi korvata toisella evolutiivisella argumentilla ihmisyyden olemuksesta, sillä ne perustuvat molemmat em. biologiseen essentialismiin, eivätkä humanistisempaan, rakastavampaan, ihmisen potentiaalin tiedostavaan ajatustapaan, ts. hänen kykyynsä luoda ja muokata omaa ympäristöään ja itseään mieleisekseen. Seuraavan evolutiivisen argumentin onkin tarkoitus vain kumota harhaanjohdettu ihmisen itsekkyyttä puoltava biologinen näkemys.

”Vahvimpien selviytyminen” on väärässä, sillä ihmiskunta on kohonnut ravintoketjun huipulle yhteistyönsä ansiosta. Verrattuna esimerkiksi tiikereihin, karhuihin tai susiin, ihmisellä ei olisi ollut mitään toivoa selviytyä yksin, oli hän miten vahva tahansa. ”Kiltimpien selviytyminen” käykin ihmisten kohdalla enemmän järkeen, sillä ympäristö, jossa ihminen joutui selviytymään, koostui muista ihmisistä. Biologiset juuremme ovat metsästäjä-keräilijöissä, jotka ottivat toistensta tarpeet huomioon hioakseen yhteistyönsä parhaimpaan mahdolliseen terään. E.O Wilsonia vapaasti kääntäen ”Ryhmien sisällä itsekkäät yksilöt voittavat uhrautuvat yksilöt mutta ryhmä uhrautuvia voittaa ryhmän itsekkäitä.” .”Ryhmien välisessä kilpailussa uhrautuvuus on siis koitunut toivottavaksi ominaisuudeksi. Olemmekin saaneet esi-isiltämme lahjaksi ennen kaikkea yhteistyön kyvyn. Se miksi meistä tulee itsekkäitä, johtuu siis ympäristöstämme.

Olemmehan äärimmäisen sosiaalisia eläimiä ja siten äärimmäisen kykeneviä epäitsekkyyteen. Paras esimerkki tästä löytyy minulle hieman kyseenalaisesta lähteestä: Lähes neljä viidestä suomalaisesta on sitä mieltä, että Suomen jouduttua hyökkäyksen kohteeksi olisi puolustauduttava, oli lopputulos miten epävarma tahansa. Suomalaiset olisivat siis valmiita vastustamaan syvimpiä biologisia vaistojaan, joita sisältämämme geenit vaativat meitä noudattamaan itsesuojelun nimissä, yhteisyyden tuntemuksen ja muiden suojelemisen nimissä.

Onkin suorastaan hämmentävää ymmärtää, kuinka suuri vaikutus ympäristöllämme on meihin. Olemmeko siis sosiaalisen ehdollistumisen orjia? Emme, siinä vaiheessa kun tiedostamme, että meihin vaikutetaan ja varsinkin silloin kun huomaamme, että meihin vaikutetaan meidän omaa hyvinvointiamme ja elämänlaatuamme heikentäen. Tiedostettuamme tämän ongelman voimme alkaa myös taistella sitä vastaan, varsinkin kun ymmärrämme, että voimme tehdä sen yhdessä, ilman itsekkyyden valheen muodostamaa kiilaa välillämme.

Lisää luettavaa:

Survival of the Fittest Has Evolved: Try Survival of the Kindest

MTS-kysely: Suomalaiset ovat hyvin valmiita puolustamaan muita Nato-maita – enemmistö korottaisi puolustusmenoja | Kotimaa | Yle

Jumala on kuollut, sanoi Nietzche, ja me olemme hänet tappaneet. Mutta kenet me kohotimme hänen korvaajakseen, kun ymmärsimme hänen jättämänsä valtavan tyhjiön vaativan täyttämistä? Itsemme, ja ennen kaikkea näennäisen rationaalisuutemme.

Monelle nykyihmiselle tuottaa suuria vaikeuksia ymmärtää, että hän on uskovainen siinä missä menneiden aikojen kristittykin. Hän tuhahtelee omahyväisesti uskovaisten maailmankuvalle argumentoiden seuraavasti: ”Kuinka epärationaalista on uskoa johonkin, millä ei ole mitään perustaa materiaalisessa todellisuudessa! Emmehän voi vahvistaa sen olemassaoloa mitenkään, jolloin emme voi myöskään vahvistaa sitä, kannattaako meidän seurata uskomme kohdetta!” Sitten hän kääntää katseensa keskustelukumppanistaan sanomalehteen ja hurraa uutiselle talouskasvuun liittyvistä positiivisista odotuksista.

Hän ei ymmärrä kuuluvansa talouskasvun kuolemakulttiin, jonka ihanteet eivät suinkaan ole lähimmäisenrakkaus, nöyryys ja uhrautuminen, toisin kuin hänen parjaamassaan uskonnossa parhaimmillaan ovat, vaan ahneus, omaneduntavoittelu ja tulevien sukupolvien elämänlaadun heikentäminen. Hän itse ei elä materiaalisessa todellisuudessa, sillä hän olettaa ihmisen rationaalisuuden ja kyvyn hallita muuta luomakuntaa tekevän hänestä itsestään Jumalan. Niinpä ei tarvitse kyseenalaistaa, onko kaiken taloudellisen toiminnan perusta, eli materiaaliset edellytykset joiden avulla voimme hyödyntää energiaa ja luonnonvaroja, kestävällä pohjalla. Jos hän kyseenalaistaisi, hän väistämättä havahtuisi: Ei ole.

Perusteita on valtavasti, niin monta että kuolemakulttiin kuuluvien on helppo pyrkiä purkamaan edes osa niistä, vaikkakin vain näennäisesti ja älylliseen epärehellisyyteen pohjautuen. Itse haluan tehdä asiasta mahdollisimman yksinkertaisen (ehkä jopa liiallisuuteen asti), jotta he eivät pystyisi siihen, mutta ensin hieman faktoja, joista kaikki ovat samaa mieltä. Talouskasvu tarkoittaa kasvavaa bruttokansantuotetta, usein valtion ihmismäärään suhteutettuna. Bruttokansantuote taas koostuu tuotettujen aineettomien tai aineellisten hyödykkeiden tuottamasta lisäarvosta. Talouskasvu on siis sitä, että tuotetaan enemmän hyödykkeitä kuin aikaisemmin on tuotettu. Koska se mitataan prosenteissa (eikä prosenttiyksiköissä) kasvun on oltava yhä suurempaa joka vuosi, että pysytään tietyssä prosenttitavoitteessa.

Talouskasvun kuolemakulttiin kuuluvat yrittävät argumentoida, että kasvusta voidaan tehdä ”vihreää”, eli samaan aikaan vähentää ympäristökuormitusta ja pitää yllä talouskasvua. Tämä argumentti on naurettavan naiivi, sillä on käytännönjärjenkin perusteella – puhumattakaan tutkimuksien paljastamista totuuksista – ilmiselvää, että vihreä kasvu osoittautuu vähintäänkin lopulta mahdottomaksi ja sen ymmärtämiseksi tarvitsee vain tietää 2 faktaa:

1. Jokainen hyödyke tai palvelu edellyttää jonkin määrän ilmastopäästöjä. Koska aineellisten hyödykkeiden tuottamat ilmastopäästöt ovat kiistattomia, kuolemakulttiin kuuluvat uskottelevat ratkaisun löytyvän palveluista. Ongelma on siinä, että nekin edellyttävät väistämättä ilmastopäästöjä. Jos et usko, tarjoan sinulle ajatusleikin: Yritä keksiä palvelu, joka ei vaadi yhdenkään työkalun tuottamista, yhdenkään liiketilan lämmittämistä ja ylläpitämistä, yhdenkään serverin kuormittamista jne.

2. Joka vuosi on tuotettava enemmän aineettomia ja aineellisia hyödykkeitä, jotta talouskasvu on mahdollista.

Näistä voidaan tehdä johtopäätös: Joskus tulevaisuudessa pitäisi saavuttaa piste, jossa aineellisia tai aineettomia hyödykkeitä pitäisi tuottaa niin paljon, että ne eivät käytännössä voisi tuottaa yhtään lisää ilmastopäästöjä ettei ympäristön kantokyky ylittyisi. Niiden ei kuuluisi siis olla olemassa materiaalisen maailman ehdoilla, aivan kuin elämänlankansa loppuun polttanut kristitty, joka kuolemansa koitettua jatkaa matkaansa Taivaan valtakuntaan.

Noususuhdannetta kuvaavien viivadiagrammien tarjoama matemaattinen abstraktio on täsmällinen vastine spiritualistien uskoon maailmankaikkeuden kahdesta erillisestä olemuksesta, materiaalisesta ja henkisestä, paitsi että niissä ajatellaan henkisen jo tässä maailmassa olevan ensisijainen ja materiaalisen toimivan sen ehdoilla. Uskotaan Adam Smithin ”näkymättömän käden” karikatyyriin, joka talouden lakien kautta johdattaa meidät ihmiset paratiisiin maan päällä. Jos tämä ei kuulosta uskonnolta, niin ei kuulosta mikään.

Syy, miksi tämän kuolemakultin todellinen olemus ei ole paljastunut ihmiskunnalle, on sen laajuudessa. Se on lävistänyt jokaisen yhteiskuntamme poliittisen ja sosiaalisen sfäärin seinät saastuttaen pyhimpinä ja arvokkaimpina pitämiemme asioiden olemuksen. Globalisaation avulla se on tehnyt itsestään niin valtavan, että sen rajoja on vaikea erottaa. Niinpä on vaikeaa kuvitella vaihtoehtoja, jotka toimisivat paremmin.

Markkinafetisismin limaiset lonkerot ulottuvat kaikkialle, mistä ihmiset ennen ammentivat elämäänsä hyvää: Puhutaan parisuhdemarkkinoista rakkauden löytämisessä. Puhutaan itsensä markkinoinnista merkityksellisen työpaikan etsinnässä. Aineellisia ja aineettomia hyödykkeitä hyödynnetään ja ylikulutetaan lähes poikkeuksetta sosiaalisen ajanvieton yhteydessä. Ihmisen arvo mitataan hänen kyvyssään tuottaa taloudellista arvoa, ts. ylikuluttaa luontoa.

Pyhätöt jotka eivät ole saastuneet markkinafetisismin toimesta ovat toistaiseksi olemassa vain takana suljettujen ovien, jotka odottavat päivää, kun ne voidaan avata. Ne ilmenevät siinä, miten silloin, kun meitä ei usuteta toisiamme vastaan, kohtelemme toisiamme kunnioituksella ja arvokkuudella, kuinka rakastamme toisiamme, kuinka tahdomme kasvaa ja kehittyä ja vaalia ympäristöämme ja kuinka pisin ja terveellisin elämä syntyy ihmissuhteita vaalimalla, ei suinkaan taloudellista ylivaltaa tavoittelemalla.

Tilanne on toki turhauttavaa, jos yrittää osoittaa tämän järjestelmän moraalittomuuden ja epärationaalisuuden ja huomaa puhuvansa seinälle. Mikä tekee tilanteesta kuitenkin raivostuttavan, on se, kuinka taloususkovaiset kutsuvat meitä, jotka ymmärtävät tilanteen vakavuuden idealistisiksi hölmöiksi, jotka eivät ymmärrä kuinka maailma toimii.

Onkin aika paradigman muutokselle: On aika ymmärtää ja kuuluttaa kaikkialle ympärillemme, että kun julkisessa keskustelussa puhutaan naiivista idealismista nykyjärjestelmän vastustamisen muodossa, viitataan siihen, kuinka asia näyttäytyy markkinauskovaisuuden kuolemakultin kapeakatseisesta katsantokannasta, eikä siihen, kuinka asia oikeasti laajemmassa kontekstissaan on. Laajempi, realistisempi konteksti, syntyy vain, kun otamme huomioon taloudellisen toiminnan mahdollistavan ympäristön kantokyvyn.

Ainoat naiivit idealistit ovat he, jotka luulevat voivansa perustaa yhteiskuntajärjestelmän ekologiselle kestämättömyydelle ja luonnon tuhoamiselle, sillä he luulevat olevansa luonnosta irrallisia jumalolentoja, jotka voivat koskemattomuudessaan tarkastella maailmantuhoa Olympoksen vuoren huipulta. Ainoat rationaaliset ja aikuisen tavalla käyttäytyvät yksilöt taas ymmärtävät tarpeen valtavalle muutokselle yhteiskunnassamme.

[Pahoittelut, jos joku uskovainen loukkaantui siitä, kuinka rinnastin heidät taloususkovaisiin. Itse en pidä uskovaisuutta itsessään pahana asiana, siitä tulee paha asia vain jos palvomme viisauden, hyveellisyyden ja rakkauden vastakohtia ja/tai jos uskonto yritetään oikeuttaa empiristisellä rationaalisuudella.]

Lisää luettavaa:
https://eeb.org/library/decoupling-debunked/
https://en.wikipedia.org/wiki/Invisible_hand
https://greatergood.berkeley.edu/article/item/what_the_longest_happiness_study_reveals_about_finding_fulfillment