Kannoin 90-luvun dieettiperintöä tietämättä mukanani

Ymmärsin juuri, että kannan 1980- ja 1990-luvuilla järisyttävässä nosteessa ollutta dieetti- ja painonpudotuskulttuuria mukanani.

Muistan, kuinka jo 12-vuotiaana katsoin itseäni peilistä, puristin vyötäröllä olevaa vatsamakkaraa ja mietin, miten minun pitää pudottaa painoa – silloin olisin enemmän hyväksyttävä.

Siitä lähtien pitkälti monta vuotta toistin samaan sykliä -> yäk, ällötän itseäni, täytyy laihduttaa, syön päivän niukasti, käyn lenkillä, lopetan. Toistan saman uudelleen lukemattomia kertoja…

 

Laihdutuksesta puhuttiin tuolloin joka paikassa

Lehdet oli täynnä langanlaihoja malleja. Kate Moss pyöri joka paikassa posket lommolla. Anoreksia oli paljon esillä. Monet suositut dieetit kehitettiin. Painonvartijoiden  pisteiden kerääminen oli vakavaa hommaa. Pisteateriat pakattiin  Tupperware-rasioihin…

Lapsuudesta on iskostunut mieleen tietynlainen kuva, jollainen naisen tulisi olla. Laiha, huoliteltu, hillitty ja miesten käytettävissä oleva nappula. Naisen tulee olla pokaali, joka ulkoisella koristeellisuudellaan on olemassa, mutta joka on kuitenkin mielipiteidensä osalta hiiren hiljaa. Nainen on aina hieman huonompi kuin mies. Nainen on kuori, mies on asioiden  ydin.

Maailma on vuosikymmenien myötä jonkin verran muuttunut – onneksi, mutta hyvin moni meistä kantaa mukanaan tätä laihdutusperintöä joko tiedostaen tai tiedostamatta – suurin osa tiedostamatta.

Mittaamme itseämme kehomme kautta. Mitä enemmän se sopii tiettyihin standardeihin, sen parempi. Jos poikkeat, et sovi muottiin.

Laihdutusperintö toi mielestäni mukanaan myös sen, että on todella vaikea pitää omasta terveydestä ja hyvinvoinnista huolta niin, ettei ensimmäinen motiivi olisi ulkoinen.

Liikuntaa ja ruokavaliota pohjataan vain sen tuomaan ulkoiseen, keholliseen hyötyyn, terveydelle hyödyllisyys tuntuu tulevan vain ekstrana. Joskus terveellisyydestä viis veisataan ja terveys ollaan valmiita jopa uhraamaan – kunhan vain näyttää fyysisesti hyvältä.

Tämä on surullista – ja haastavaa.

Ihminen, joka on kasvanut nuoruutensa laihdutus- ja ulkonäkökeskeisen kulttuurin ympäröimänä, voi olla todella vaikea siirtää vinoutuneet ajatusmallit kehosta oman terveyden ja ja varsinkin henkisestä hyvinvoinnista huolehtimiseen. Siihen, että keskittyisi olemaan fyysisesti ja henkisesti hyvinvoiva yksilö, eikä vain kaunis, hoikka kuori.

En sano, etteikö tällöinkin voi olla terve ja hyvinvoiva – ihan hyvin voikin olla. Mutta moni laihdutusperintöä mukanaan kantava ei välttämättä voi kuorensa alla aina kovin hyvin – varsinkaan henkisesti.