Kesän kaihoa ja muistoja – Miksi kesää on ikävä?

Vaikka ulkona lämpötilat edelleen hellivät meitä, huomaan itseni kaipaavan kesää yhä enemmän. On jotenkin haikeaa ajatella, että aurinkoiset päivät, jolloin kiireettömästi nautimme perheen kanssa, alkavat väistyä syksyn tieltä. Ei riitä, että lämpöä on vielä ilmassa – kesän henki on silti hiljalleen lipumassa pois.

Ehkä kaipaan eniten niitä rauhaisia hetkiä, kun perhe kokoontui yhteen nauttimaan jäätelöä auringonpaisteessa. Oli jotain erityistä siinä, kun istuimme yhdessä, ehkä puistossa tai omalla pihalla, ja annoimme ajan kulua ilman huolen häivää. Lasten ilo siitä, kun valitsevat suosikkimakunsa, ja kuinka vaniljan, mansikan ja suklaan maut sulivat hitaasti kielelle – se on hetki, joka tuntuu niin yksinkertaiselta, mutta samalla niin merkitykselliseltä.

Kesän ikävässä on myös jotakin syvempää. Se muistuttaa minua kaikista niistä ihanista kesätapahtumista, joissa kävimme. Markkinoiden vilinässä kävellessä vastaan tuli aina tuoreen paistettujen lettujen tuoksu. Ne olivat lettuja, jotka oli täytetty kesän mauilla – mansikoilla, kermavaahdolla, ehkä ripauksella sokeria. Ne olivat niitä pieniä nautintoja, joita emme arjen keskellä aina osaa arvostaa, mutta jotka kesä toi tullessaan kuin itsestäänselvyytenä.

Kesä on monille meistä aikaa, jolloin arki hetkeksi unohtuu. Se on aikaa, jolloin kiireetön yhdessäolo korostuu, ja pienetkin hetket saavat merkitystä. Kun mietin tulevia viileämpiä päiviä, on helppo ymmärtää, miksi kesästä luopuminen tuntuu niin haikealta. Syksy tuo mukanaan omat kauneutensa – ruskan värit, kirpeät aamukävelyt ja kynttilänvalossa vietetyt illat – mutta kesän lämpö ja valoisuus jättävät jälkeensä kaihon.