Kun poika haluaa erikoisia limuja: Vanhemman taistelut keskiöön

Onko kenellekään muulle vanhemmalle tuttua se hetki, kun lapsi yhtäkkiä keksii, että kaupasta pitäisi saada mukaan erikoisia limuja, joista on lähes varmaa, ettei niistä tule edes pitämään? Meillä ollaan juuri siinä elämänvaiheessa, ja välillä huomaan sortuvani tähän limpparivillitykseen, vaikka tiedän, että se voi johtaa mitä kummallisimpiin lopputuloksiin.

Muistan elävästi sen kerran, kun kotiin raahattiin Pepsin sininen versio. Jo etukäteen arvasin, että tässä ei voi olla mitään hyvää, mutta poika oli niin innoissaan, että en raaskinut kieltää. No, arvaukseni osui oikeaan. Se limsa värjäsi huulet ja suun niin järkyttävästi, että hetken mietin, pysyykö sininen sävy ikuisesti. Maku? No, se jäi limsan väriloiston varjoon.

Toinen kokemus liittyy Mountain Dew -juomiin. Ne haisivat jo kauas melkein ennen kuin pullo oli edes avattu, mutta pojan mielestä ne olivatkin yllättäen juuri sopivia hänen makuunsa. Kieltämättä hämmennyin. Onhan se tavallaan hauskaa nähdä, miten innostuneena hän kokeilee uusia asioita, mutta silti takaraivossa kolkuttelee ajatus siitä, että tässä leikissä on mukana vain houkuttelevat värit ja jännittävät etiketit – maku jää usein toissijaiseksi.

Tässä kohtaa herää kysymys: sortuvatko muut vanhemmat samaan? Tuleeko teillekin mukaan kaupasta näitä ”ällötys” juomia, joita itse ei koskaan valitsisi, mutta lapselle ne ovat päivän kohokohta? Vai oletteko kenties onnistuneet pitämään tiukan linjan ja pysyttelette perinteisemmissä vaihtoehdoissa? Olenko siis ainoa, joka silloin tällöin antaa periksi ja katsoo, kuinka poika innostuu näistä outouksista?