Perjantai-iltana suunnattiin lasten kanssa Lapsimessuille. Olo oli vähän väsähtänyt jo valmiiksi viikon jäljiltä, mutta ajattelin että mennään nyt – viime vuoden muistikuvat eivät olleet mitenkään loistavat, mutta ehkä suunta olisi parempaan.

Ja no, olihan se. Tänä vuonna pelikonsoleita ja jättiskriinejä ei sentään ollut joka nurkalla, mikä oli helpotus. Sen sijaan messualueella näkyi enemmän oikeita leluja, lastenvaatteita ja ihan perinteistä tuote-esittelyä. Sellainen vähän kotikutoisempi ja aidompi tunnelma, mikä oli kiva.

Tarjouksia toki oli, mutta – oliko niissä oikeasti mitään ihmeellistä? En tiedä onko missään enää oikeasti hyviä messutarjouksia, vai onko kaikki nykyään vaan “näennäisalennuksia”. Ei oikein innostanut ostoksille.

Lapset jaksoi kyllä yllättävän hyvin mukana, vaikka suurin hitti taisi olla messujen ulkopuolella: Hesburgerin iltapala. Siinä ne istuivat onnellisina hampurilaiset kädessä, silmät loistaen – ja mietin että ehkä juuri siinä hetkessä oli koko reissun paras juttu.

Ja silti, kaiken jälkeen jäi vähän haikea fiilis. Jotenkin tuli tunne, että tämä oli nyt se viimeinen kerta. Lapsimessut on ehkä nähty meidän perheen osalta. Lapset kasvaa, kiinnostuksen kohteet muuttuu, ja messut ei enää ihan osu kohdilleen.