Pääsiäisen virpomisperinne – meidän näköisenä

Tänä vuonna meidän lapset eivät pääse virpomaan. Viikonlopun aikataulut menevät ristiin, eikä ovelta ovelle kiertely muutenkaan tunnu enää niin omalta jutulta. Vaikka lapsuuden muistot virpomisreissuista ovat itselle rakkaita, huomaan ajattelevani yhä useammin, että tämä perinne voisi elää vähän uutta elämää – meidän perheen näköisenä.

Tänään, kun lapset palaavat koulusta kotiin, heitä odottaa pieni yllätys: kasa ”virpomiskarkkeja” suoraan kotisohvalle. Heaplyn banaani-suklaavaahtokarkit ja Bilareita – juuri ne herkut, joita he rakastavat. Ei ehkä oksia, lorua tai naapureiden ovikelloja, mutta iloa, herkkuja ja pieni ripaus pääsiäistaikaa kuitenkin.

Perinteitä saa ja pitääkin muokata. Tärkeintä on se, että jokaisella on hyvä mieli. 💛

Perhe Tapahtumat ja juhlat

Madotuspäivän parhautta – kun koira on tiimipelaaja

Eilen oli taas se aika – madotuspäivä. Monelle koiranomistajalle tämä sana tuo mieleen taistelun, jossa pääosissa ovat kikkakakoset, piilotetut tabletit ja syvä epäluulo molemmin puolin. Meillä kuitenkin – uskokaa tai älkää – madotus sujui kuin tanssi.

Ei tarvittu nakinpaloja, ei juustorullia, ei edes sen kummempia suostutteluita. Axilur katosi parempiin suihin yhdellä rouskaisulla. Ihan kuin se olisi ollut päivän herkku, eikä mikään epämääräinen lääkemöykky. Se hetki, kun koira nappaa lääkkeen suoraan kädestäsi ilman epäilyksen häivääkään – se on pieni mutta merkittävä arjen voitto. Ja jos olet joskus kamppaillut madotustabletin kanssa, tiedät kyllä mistä puhun.

Tällaiset pienet onnistumiset saa tuntemaan, että ehkä sitä tekee jotain oikein. Ehkä yhteinen arki on hitsautunut niin hyvin yhteen, että luotto toimii molempiin suuntiin – ja madotuskin on vain rutiini, ei operaatio.

Kiitos siis, karvainen ystäväni, kun teit tästä päivästä helpon. Axilur alas ja elämä jatkuu. ❤️🐾

Koti Hyvä olo