Tussilla pilattu paita ja lohdutussukat – arjen kommelluksia.

Eilen oli taas yksi niistä päivistä, jolloin elämä yllättää – ja ei välttämättä aina kovin positiivisesti. Pojalla oli ollut ilmeisesti luova hetki käsillä, mutta valitettavasti se päätyi siihen, että hänen paitansa sai uuden ”koristelun” oranssilla tussilla. Sanomattakin selvää, että olin tästä hieman vähemmän ilahtunut. Paita oli käytännössä pilalla, eikä sitä enää pelastaisi mikään tahranpoistoaine tai pesukoneen ihme.

 

Tilannehan tarkoitti tietenkin sitä, että meidän oli lähdettävä ostamaan uusi paita. Vaikka vaateostokset lasten kanssa eivät kuulu suosikkipuuhiini, pakko mikä pakko. Poika toki suhtautui tilanteeseen huomattavasti rennommin kuin minä – ehkäpä jopa ylpeyttä tuntien taiteestaan.

Kauppareissu ei ollut pitkä, mutta sen verran rankka, että päätin palkita itseni. Kun kerran ollaan vaatekaupassa, miksi en ostaisi jotain myös itselleni? Uusien sukkien valinta tuntui juuri sopivan lohduttavalta ratkaisulta. Pieni, käytännöllinen ilo arjen keskellä.

Kotimatkalla mietin, että nämä ovat juuri niitä tilanteita, joita vanhemmuus tuo tullessaan – huokauksia, naurua ja vähän kaikkea siltä väliltä. Jos jotain opin tästä päivästä, niin ehkä sen, että tussit ja vaatteet eivät kuulu samaan huoneeseen. Ja että uudet sukat voivat joskus pelastaa päivän.