Ystävä hädässä: Avun tarjoaminen itsestään selvää vai harvinaista hyvää?

Ystävä hädässä tunnetaan. Tämä vanha sanonta kätkee sisäänsä paljon totuutta ja syvää inhimillisyyttä. On helppo olla läsnä toisen onnellisina hetkinä, juhlien ja iloisten tapahtumien keskellä. Mutta todellinen ystävyys punnitaan usein vaikeina hetkinä, silloin kun elämä heittää eteemme haasteita ja koettelee meitä tavalla, jota emme olisi voineet ennakoida.

Hiljattain perhetuttumme joutui tällaiseen tilanteeseen. Ikävä uutinen tavoitti meidät kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kyseessä oli tilanne, joka vei hänet sairaalaan viikoiksi, ehkä jopa lopullisesti. Ensimmäinen reaktiomme ei ollut vain suru tai huoli, vaan myös vahva halu auttaa.

Kun otimme yhteyttä perhetutun puolisoon, ensimmäinen kysymyksemme oli yksinkertainen: ”Voimmeko auttaa jotenkin?” Yllätykseksemme saimme kuulla olevamme ensimmäiset, jotka olivat edes tarjonneet apua. Tämä herätti minut miettimään: eikö olekkaan itsestään selvää tarjota apua, kun tiedetään toisen olevan vaikeuksissa?

Päätimme toimia. Mies otti palkattoman vapaan töistään tänään, jotta voisi tarjota apuaan perhetutun firmassa. Viikonloppuna koko perheemme suuntaa sinne auttamaan parhaamme mukaan. Tärkeintä tässä kaikessa on, että perus käytöstapojen mukaisesti emme odota tai pyydä rahallista korvausta avustamisesta. Tärkeintä on olla läsnä, tarjota apua ja tukea toista vaikeina hetkinä.

Ystävyys ei ole pelkästään ilon jakamista, vaan myös toisen tukemista ja kantamista silloin kun elämä tuntuu raskaalta.