Uusi aika

Provinssin leirintä, jono silent discoon. Viskipullollisen aiheuttama tukeva humala, sekä sinä kysymässä ikääni ja parisuhdestatustani. Matka Helsinkiin ja kaksi liassa ryvetettyä matkustajaa nauraa maailman surkeimmille jutuille. Myöhemmin kirjoitan Sörnäisten metroasemalla muistiinpanon puhelimeeni.

”Älä rakastu.” 

Syntyy tarina, jossa me kävelemme yöllä Kaisaniemen puistossa, tunnustat rakkautta Ruttopuiston kulmilla ja pidetään yhdessä sarjamaratoneja. Me bailataan ja nauretaan, puhutaan ja sekoillaan. Muutetaan yhteen hetken mielijohteesta, hävitetään mun omaisuus koska sitä ei enää tarvita. Kaikki on ihanaa ja hirvittävän kivaa, matkustetaan Berliiniin ja Kööpenhaminaan. 

Tulee kuitenkin hetkiä, joina ei olekaan kivaa. Yhtäkkiä niitä hetkiä onkin aavistuksen enemmän, ja seuraavaksi ei puhutakaan enää hetkistä, vaan takaraivoon iskoutuneesta mielentilasta. Kumpikaan ei jaksa, mutta yritetään kuitenkin.

Tulee päivä, jona ei jakseta enää yrittää.

Muutuin keväällä ihmiseksi joka itki aamuisin. Sain raivokohtauksen jos housut olivat hukassa tai alushousut puristivat. Romahdin kerta toisensa jälkeen milloin mistäkin, suoriuduin juuri ja juuri arkielämästä.

Kun eropäätös tuli ilmoille, itkin kaksi kokonaista päivää. Olin eksynyt ja peloissani. Pohdin kuumeisesti, mitä kerron ystäville ja perheelle.  Oletin ihmisten tuomitsevan, ehkä jopa hieman naureskelevan asialle. ”Mitäs minä sanoin, muutitte liian nopeasti yhteen.” Yllätyin, kun kukaan ei nauranutkaan.

Kun kaksi päivää oli itketty, nousin ylös. Kaivoin kynän ja vihkon, kirjoitin listan. Viimeiset kahdeksan kohtaa toistivat yhtä ja samaa lausetta, jonka olen lausunut itselleni jokaisen takaiskun jälkeen.

”Kaikki järjestyy.”

Kesäkuun lopussa avattiin muutto-oluet ja pakattiin tavarat seitsemään jätesäkkiin, yhteen laatikkoon sekä urheilukassiin. Tilaisuus nimettiin erojuhliksi. Ystäväni totesi fiksusti: ”Tää ei oo kyllä paskin juttu mitä sulle on tapahtunut”.

 Kävellessäni yöllä Hämeentiellä mietin, että tästähän on tulossa ihan hyvä kesä.

Ja niinhän siitä tulikin.