Keskiviikko ja huono aamu. Just kun olin lähdössä kouluun, mun parhaat, ainoat mustat farkut hajoavat. Siis mikä aijotus se nyt oli kun mua stressasi muutenkin tentti ja sata muuta asiaa. Mulla on sellainen tuuri, että jos mulla menee joku huonosti niin kaikki muutkin asiat sattuvat menemään samana päivävä huonosti. Vihaisena, nopeasti vaihdoin toisiin epämukaviin farkkuihin ja lähdin ovesta ulos. Aurinkolasit päälle, kuullokkeet korviin, music on and world off.  Jossain kaukana takaraivoissani kuului ääni, kyllä kaikki järjestyy ja hymyile kun aurinkoki hymyilee ja tuntui siltä, että auringon valo yritti taistella mun olon kanssa. Jollain tavalla pakottaa mua lopettamaan ylireagointia ja kärttyneisyyttä. Olin dramaattinen asian kanssa ja menin tenttiin niin että mietin ainoastaan farkkuja ja mistä löydän nopeasti uudet ja milloin menisin etsimään sellaiset 😀 koealue ei sinähetkenä kiinnostanut yhtään. Kun koepaperi tuli silmieni eteen, halusin vain itkeä. Osasin jotain, mutta en kaikkea. Mulle tuli joku blackout, koska ajattelin edelleen farkkuja lukiessani tentti kysymyksiä. Olin ensimmäinen joka poistui tentistä eli saa nähdä menikö läpi vai ei. 

Tentin jälkeen mulla oli 3 tunnin ryhmäprojekti tapaaminen. En ollut ollenkaan kouluhommien tuulella, mutta peitin oloni ja ryhmäläiset saivat mut jopa nauramaan pari kertaa. Suutun ja ärsyynnyn helposti, mutta pääsen siitä myös nopeasti yli ja olen taas energinen ja nauravainen kun mitään ei olisi tapahtunut. Tapaamisen jälkeen olin jo vähän paremmalla tuulella. 

Skypetin äsken hetken vanhempieni kanssa ja vaihdettiin kuulumisia. Voi kun on ikävä heitä! <3 

Uusi viikko alkanut ja aurinkokin paistaa! Tänään olen ollut vain kotona ja lukenut keskiviikon tenttiin. Ikram kävi aamulla käymässä, selittämässä pari kohtaa koealueesta jota en ymmärtänyt. Laskin taas huvikseni monta päivää olen vielä Pariisissa ja vain 53 päivää on enään jäljellä 🙁 Kyyneleet jo kertyy silmiin kun ajattelen lähtöä. Luin mielenkiintoisen artikkelin netissä, ja siinä luki miten maailma on täynä mahdollisuuksia ja aina on parempaa edessä. Artikkelista jäi mieleen ”All endings are also beginnings. We just don’t know it at the time”.  Eli suomessakin tulee olemaan sitten ilonhetkiä ihan samalla tavalla kuin täällä on tällä hetkellä. Uskon, että onnelisuus on itsestään kiinni, millaisella asenteella on ja miten ajattelee. 

Ikram tuli joskus kahdeksan aikaa piipahtamaan ja jäi sitten pari tuntia juttelemaan. Laulettiin R.Kellyn biisejä, tehtiin motivaatio/tavoite suunnitelma ja naurettiin niin paljon, että mahaan alko pistämään ja ääntä ei enään tullut suusta ulos 😀 Luvattiin myös toisellemme, että ollaa loppuelämämme yhteydessä, jopa silloin kun menemme naimsiin 😀 Coachella festarit Losissa on myös life time suunnitelmissa 😀  

Hyvää yötä! <3

Ensi vuoden ja parin seuraavien vuosien tavoitteet.