Jos mun deittailua pitäisi kuvailla jotenkin, niin tämä voisi olla aika sopiva kuvaus:
Menen leffaan toiveikkaana katsomaan romanttista komediaa, mutta ulos salista tulee henkilö, joka on juuri kuvannut elokuvan hämärissä netissä paljon kommentoidun pornofilmin ”Blair bitch project”. Vieläkään ei tiedetä mitä elokuvan toiselle päätähdelle kävi, joten häntä ei tavoitettu kommentteja varten.
Mulla on viime viikkoina tullut semmoinen tunne, että purskahdanko itkuun, kun itsekseen oleminen on tuntunut siinä hetkessä jotenkin pelottavan loputtomalta. Jonkin verran draaman tajua on siunaantunut itsellekin, joten kun kivalta tuntunut Tinder-match ei ole vastannut viestiin muutamassa tunnissa, alkaa kyynel kertyä silmäluomen taakse. Tässäkö tämä nyt oli?
Oon nyt oppinut, että se märinä voi olla ennenaikaista, koska sainkin yhdeltä kuvan peniksestä, vaikka luulin ettei se halua olla muhun enää yhteydessä. Vaikea arvioida kuinka monta penistä on mennyt sivu suun nopean unmatchaamisen takia.
Ei oo mikään turha sanonta se ”Kyllä hyvää kannattaa odottaa.”
