Suomi on järjestöjen maa – Tinderin uhrit ry esittäytyy

Yksi asia, joka mua ärsyttää itsessäni on se, että heittäydyn viiden pennin ihmisauttajaksi treffipalstoilla. Et voi arvata kuinka monen hauraan yksilön olen saattanut vahvempana takaisin elämään. Mä olen jotenkin ajatellut tekeväni pohjatyötä omaa potentiaalista suhdetta varten, mutta tässä vaiheessa on aikalailla aiheellista todeta, että se kuvitelma nyt on ollut ihan täyttä paskaa. 

Tänään sen sijaan ymmärsin miksi en ole aloittanut terapeuttiopintoja, koska tuli semmoinen aika vahva Kukaan ei kuule huutoasi terapiassa -kohtaaminen. Mun tarkoitus oli hyvä, mutta jotenkin vaan ratkesin. Sain viestin tuolta harvasanaiselta Oks-mieheltä, jonka ajattelin jo luovuttaneen. Vastasin hänelle ystävällisesti, mutta kerroin kuitenkin löytäneeni tyypin, johon haluan nyt keskittyä*. 

Mulla on täysi ymmärrys sitä kohtaan, että deittailu uuvuttaa ja vie elämänilon. Mutta niin teki tämäkin tyyppi omalla puuduttavalla puheellaan. Kaikki perustuu vaan onneen, mulla on huono onni, mä en ole riittävän komea, mulla ei ole helppoa, naisilla on niin helppoa jaadajaadajaada. 

Mä kävin läpi meidän viikon aikana käydyn keskustelun ja sen perusteella totesin hänen kysyneen multa kolmea asiaa: puhelinnumeroa, pituutta ja missä olen töissä. Kaikki muu aika on lätisty hänen töistä, epäonnisista deiteistä, hänen autostaan, hänen töistään ja sanoinko jo hänen töistään?

Joku huippu saavutettiin siinä kohtaa, kun Oks-mies kertoi tekevänsä uusasiakashankintaa työkseen, ja häntä kyllästyttää tehdä sitä deittipalstoillakin, joten olisi kivaa jos joku näkisi vaivaa hänenkin suhteen. Ja mä todella ymmärrän että olisihan se. Mutta voi nyt saatana! Kyllä minäkin juttelen keskenkasvuisten tyyppien kanssa työssäni, ja jatkan sitä deittipalstoilla iltaisin. 

Ai luoja.

*) synonyymi ajatukselle: Sä syöt aivojani tehokkaammin kuin zombiet, en halua koskaan nähdä sua, mutta kutsutaan sitä vaikka termillä: olen tavannut yhden kiinnostavan tyypin