Toivottavasti sä et ajattele mua alttarilla

Mä oon kahdesti rakastuttanut itseni tyyppeihin, joiden rakkaus mua kohtaan on tullut yhtä todeksi kuin Y2K-maailmanloppu. 

Mä oon itkenyt, rakastanut, riutunut, vihannut, ollut epätoivoinen, aihyväluoja miten epätoivoinen, toiveikas, ääliö, ja kaikkea näitä uudestaan noin viisitoista vuotta elämästäni. Siis rakastanut tyyppejä, jotka eivät ole halunneet tavata mua, mutta ovat tykänneet pitää mut lähellä. Se ei tietenkään ole estänyt mun tunteita, vaan oikeastaan vaan vahvistanut niitä.

Toinen näistä toivotti ennen mun häitä: ”Toivottavasti sä et ajattele mua alttarilla.” Tuli ajateltua. 

Tänään hän lähetti mulle viestin muutaman vuoden tauon jälkeen. 

Eikä mun sydän tuhoutunut.