Välillä sorrun nyökyttelemään ja olemaan samaa mieltä, vaikka minulla ei oikeastaan ole hajuakaan mistä toinen puhuu.

Ymmärtämään ihan vain ymmärtämisen vuoksi. 

Kevään aikana englantia kv-ystävien kanssa solkatessa heräsin huomaamaan, että väillä viestini ei ollut mennyt perille, vaikka vastapuoli olikin nyökytellyt ja katsonut silmiin.

”I told you about this”
”Really? Maybe I didn’t understand”

No miksi et sitten sanonut, että otahan uusiksi, ole niin hyvä. 

Onko kyse siitä, että toistamisen pyytäminen on noloa? Halusta vakuuttaa vastapuoli siitä, että on kärryillä, totaalisen tietoinen kaikesta maailmassa?

Tai ehkä idea on olla nolostuttamatta vastapuolta?

Pari päivää sitten olin kirjottanut jutun raakavedokseen kaksi sanaa yhteen. Jutun lukenut kollega huomautti asiasta ja heitin takaisin, että joo, se on tyylikikka. 

”Aa, okei!” Tuli vastaus heti. 
Nauroin ja sanoin, että ei tosiaan ollut, kun rehellinen moka. 

Mutta ainakin mun kuningasideaa olisi ymmärretty.