Olen lukenut kokeesta, jossa testattiin tekohymyn manipulatiivista vaikutusta mielialaan.
Kokeessa testiryhmäläiset jaettiin kahteen joukkoon ja kummallekin joukkiolle annettiin sama sarjakuvalehti luettavaksi.
Toisen ryhmän jäsenet pitivät kuitenkin kynää suussaan poikittain lukiessaan, jolloin heidän suunsa oli hymyn kaltaisessa asennossa.

Kynäryhmä arvioi lukemansa sarjakuvan paremmaksi, kuin kynättömän ryhmän jäsenet. Hymyily – vaikkakin teennäinen – saivat heidät uskomaan tripin hauskuuteen. 

Tämä tuli mieleeni tänään, kun puhelun päätteeksi totesin luurin toisessa päässä olevalle, että olipa kiva jutella ja että tykkään susta. 

Miksi sanoin niin? Ei minusta tuntunut siltä, mutta halusin jostain syystä tehdä toisen mielen hyväksi. Enkä edes tiedä onnistuinko siinä.
Ihan kuin voisin mitättömyyksiä latelemalla tehdä asioista parempia. Mieluummin sanon nuo asiat sitten kun oikeasti tarkoitan niitä. Nyt
ne kokevat inflaation meidän molempien korvissa.

Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, voiko esimerkiksi rakastua, jos käyttäytyy potentiaalisen, mutta epäkiinnostavan tyypin seurassa kuin rakastunut.
Tavallaan naksauttaa aivot uskomaan johonkin, mikä ei tullut luonnostaan.

”Kovalla työllä pystyt mihin vain”

As if.