Onnellisuus
Mitä on onni? Olin aina ajatellut sen liittyvän vahvasti rahaan ja hyvään tuuriin. Onni oli asia jota sen omistaja ei ollut ansainnut. Kun sain lapsen, käsitys onnesta muuttui. En kokenut kuitenkaan erityisesti ansainneeni lasta, kyse ei ollut tuurista enkä varsinkaan maksanut lapsestani mitään. Käsitys muuttui niin perusteellisesti myöhemmin lapsen syntymän jälkeen, että tämä edeltävä käsitys onnesta tuntuikin surulliselta. Onni olikin se mistä en osannut ennen olla onnellinen. Enkä tarkoita pelkästän lastani… Selitän.
Kun sain kuulla tulevani isäksi, moni isä halusi vielä silloin tuntemattomasta syystä kohdata minut. Heistä osa oli ystäviä, jotkut tuttavia ja useampi tuntematonkin. Kaikilla heillä oli sama viesti minulle; ”Isyys on parasta mitä sinulle tulee koskaan tapahtumaan.”. Ja ne äänet tulivat syvältä. Kun katsoin kerta toisensa jälkeen näitä miehiä silmiin, oli uskottava, vaikken todella tiennyt mitä tämä sanoma piti sisällään tai miksi he kaikki halusivat kaiken tämän minun kanssa jakaa.
On sanonta että ”Kell’ onni on, se onnen kätkeköön.” Tähän on totuttu ja on tavallaan hyvyyteen pyrkivä ajatusmalli. Tämän sanonnan taakse kätkeytyy meidän suomalaisten itsekkäästi omima, mutta kuitenkin globaalisti ihmiselle luontainen piirre, kateus. Vaikka kateus on synti ja häpeä, luulen että pyhimmätkin meistä siihen lankeaa. Jos minä julistan nyt kaikille olevani onnellinen ja hymyilen onnestani, minut leimataan hurskastelijaksi, jeesustelijaksi tai minulle ollaan onnestani kateellisia. Jälkimmäistä varsinkin jos onneni on peräisin jostain maallisesta, esimerkiksi uudesta televisiosta. Vaikka olisin kuinka onnellinen televisiostani ja haluaisin huutaa kadulla onnestani, en tee sitä. En tee sitä, koska saatan onnellisuudellani muut epäonnen tunteeseen, suruun joka äityy hetkessä vihaksi minua kohtaan. Puolisoni, Tuuli kyseenalaisti tämän sanonnan puolisen vuotta sitten. Vaikkei hänellä ollut suuttumukselleen välttämättä minuun vakuuttavaa perustetta, niin tämä jäi silti kaivamaan mieltäni. Tuuli oli silloin mielestäni naiivi pohdiskellessaan edes asiaa, mutta ajatus takana oli todella tärkeä.
Joudumme kätkemään siis niin ihanan asian kuin onnellisuus vain siksi, ettei sitä meiltä kukaan vaan vie. Surullista mutta samalla surullisen ymmärrettävää.
Viime syksynä aloin pitämään eräänlaista päiväkirjaa elämästäni. Aloitin säännöllisen päivittäisen päivittelyn kaikesta. En rajannut aihealuetta yhtään mihinkään. Ajatukset tulvivat enkä saanut niistä mitään järkevästi jäsenneltyä. Pian kuitenkin huomasin että tärkeintä kuitenkin oli se että ylipäätään pidin päiväkirjaa. Kerroin rakkaalle päiväkirjalle kaiken. Tai kaiken sen minkä olin valmis itsessäni kohtaamaan. Se jäsensi sekasortoisen elämäni keveäksi tanssiksi. Elämästäni tuli selkeä ja helppolukuinen tarina. Tunsin omassa elämmässä olevan ilon, surun, paineen ja pahanolon syyn. Ongelmat tuntuivat kovin pieniltä ja helposti ratkottavilta ja ilolle jäi enemmän tilaa.
Kun elämme elämäämme, elämme sitä liian läheltä itseämme. Tai näin kävi minulle. Elin elämääni kerryttäen mieleeni kaiken sen mitä olin tuntenut, kuullut, nähnyt tai kokenut elämäni aikana. Vaivuin elämääni enkä osannut enää tarkastella sitä ulkoa päin. Minun oli lopulta räjäytettävä kaikki se mieleeni kasaantunut sotku ja alkaa pala palalta rakentamaan sitä uudelleen kokonaiseksi. Siitä tuli kuin tulikin eheä. Havahduin eräänä päivänä olevani onnellinen. En ollut onnellinen maanpäällisestä vaan jostain tuntemattomasta, nimeämättömästä asiasta. En hyppinyt onnesta vaan onneni oli kyky hymyillä työmatkalla, saadessani tytär syliini ja ollessani suihkussa ennen nukkumaan menoa. Onnellisuus ei vaatinutkaan mitään maanpäällistä ollakseen olemassa. Se vain oli uusi asenne kaikkeen siihen mikä oli jo ollut olemassa. Kuten sanoin, onneni löytyi sieltä mistä en osannut sitä etsiä. Kun kadotat puhelimesi etsit sitä kaikkialta ja lopulta soitat puolisollesi kysyäksesi missä puhelimesi on… Miehet jotka halusivat kohdata minut, olivat löytäneet onnen, ja ymmärrän heitä nyt. Sisälläni on syttynyt liekki jolla on polttava tarve jakaa heidän minulle opettama sanoma kaikille ”Isyys on parasta mitä sinulle tulee koskaan tapahtumaan.”. Isäksi tuleminen ei ollut kaiken tämän edellytys, vaan se annettiin kohdalleni ja loppu oli kuin käsikirjoitettua sattumaa. Saatan kuulostaa siltä että olen hurahtanut johonkin. Niin olen. Onneen. Osaan kuitenkin katsella sitä ulkoa päin ja uskallan vahvistaa itselleni että sillä on vahva ja kantava rakenne.
Kiitos että sain olla tämän päivän onnellinen.
-Patrick