31 + 2

Maha alkaa olla sen kokoinen, että se aiheuttaa ihan konkreettisia pulmia arjessa. Joudun esimerkiksi jatkuvasti miettimään, missä asennossa minun pitää pukea sukat ja kengät jalkaan, sheivata sääret tai kumartua lavuaarin ylle pesemään naamani niin, että mahani rusentuu mahdollisimman vähän. Olen myöskin kolaroinut mahani kanssa useamman kerran niin bussiin jonottavien ihmisten selkään kuin kotimme huonekaluihinkin, koska en tunne uusia dimensioitani. Leikkasin varpaankynteni todennäköisesti viimeisen kerran ennen synnytystä pari viikkoa sitten, sillä niihin ulottuminen otti silloinkin jo koville. Ja minun mahani ei edes ole mitenkään valtava, olen nähnyt huomattavasti isompiakin ilmestyksiä raskausmahojen ihanassa joukossa!

Pikkutyyppi tuntuu siirtyneen pikkuhiljaa napakoista potkuista yleiseen möyrimiseen. Vauvan pää, peppu tai jalka on usein tosi pinnassa, jolloin mahani näyttää huvittavan epämuodostuneelta. Joskus mini liikkuu niin, että koko maha muljuu ja hytkyy. Mitä lähemmäs laskettu aika tulee, sitä luottavaisemmin suhtaudun vauvan selviytymiseen mutta toisaalta sitä kärsimättömämpi olen. Olisihan se mahtavaa jo paijailla pientä päätä ilman, että välissä on pari senttiä vatsanahkaa. Ja sitäpaitsi kohdun ulkopuolella vauvan hyvinvoinnista voi huolehtia huomattavasti helpommin tai ainakin sille voi tehdä jotain, sen sijaan että vain toivoo napanuoran pysyvän poissa tyypin kaulan ympäriltä. Lisäksi kaipaan suuresti lakritsia ja parmankinkkua.

Synnytykseen lontoonraepussin kanssa suunnittelee lähtevänsä Paula, joka onneksi jo pian voi purkaa makeanhimonsa mansikoilla. Vasta kotimaisilla, tietenkin.