Raskausherneet nenässä?
Liekö ne kuuluisat raskaushormonit vai mikä syynä siihen, että odottavia äitejä tuntuu poikkeuksetta nyppivän jokaikinen kommentti, jonka he kanssaeläjiltään raskauteensa liittyen saavat.
Onpas sulla iso maha. No kai se nyt on iso, kun siellä on vauva sisällä, älä tule mua haukkumaan läskiks.
Onpas sulla pieni maha. Ei kaikki muutu valaiks, kun ne on raskaana, älä tule kyseenalaistamaan mun raskauttani.
Muistakin sitten syödä kahden edestä nyt. No en kyllä syö, kun ei mene alas senkään vertaa ruokaa kuin normaalisti, älä tule vahtimaan mun syömisiä.
Varo, ettet sitten syö liikaa ja liho. No syön kyllä just sen verran kuin mieli tekee, älä tule vahtimaan mun syömisiä.
Sä varmaan palaudut nopeesti synnytyksestä, kun olit niin timmi alunperin. Palaudun kun palaudun, älä tule kasaamaan paineita.
Sun pitää sitten varautua siihen, ettet heti pääse takasin sun vanhoihin mittoihin. Kiitos muistutuksesta, älä tule lisäämään mun stressiä.
Huoh.
Omaa mahaani on sanottu sekä isoksi (onhan se entiseen mahaani verrattuna valtava) että pieneksi (onhan se pienempi kuin joillain tutuilla samoilla viikoilla). On sanottu, että se näyttää paidan alle tungetulta vesimelonilta (no siltähän se näyttää). On heitetty läppää siitä, kuinka kesällä on vissiin makkara maistunut (joo ja parit saunakaljat tullut vedettyä, saatan itse lisätä). Mahalleni on jopa purskahdettu spontaanisti nauramaan, useasti (nauran sille itsekin, onhan se hassu).
Ikinä en ole loukkaantunut näistä reaktioista (miksi olisin?).
Jos kehossani tapahtuu tällainen valtava muutos, jota itsekin jaksan ihmetellä peilin edessä päivittäin, niin miksi ihmeessä kanssani tekemisissä olevat ihmiset eivät kiinnittäisi siihen minkäänlaista huomiota? Ja jos huomiota kiinnittää, niin eikö sitten ole luonnollista myös jotain sanoa? En ole muutenkaan helposti itseeni ottavaa sorttia, mutta kuka nyt hyvänen aika tällaisista jutuista jaksaa vetää herneen nenään?
Relatkaa, kanssaodottajat. Viattomat huomiot siitä, että sisällänne kasvaa uusi ihminen, eivät ole loukkauksia ihmisyyttänne ja tulevaa äitiyttänne kohtaan.
(Ja jos joku kommentti ihan oikeasti loukkaa, niin kertokaa siitä toki kommentoijalle sen sijaan, että märehditte viikon yksinänne, kuinka kaveri/äiti/kollega/kaupankassa/sukulainen oli taas niin ilkeä ja tahditon.)
Raskausblogeissa liian usein vastaantulevasta katsokaa-kuinka-minua-on-loukattu-verisesti -postaustyypistä ärsyyntyi Paula, joka ei jaksa rageta turhasta. (Paitsi turhasta rageamisesta.)