Viuh! Huisk! Kilinkolin! Raps!
Arvelimme pari viikkoa sitten Jipsulan olevan pian siinä iässä, että erilaisten lelujen huitominen voisi olla pojasta nastaa puuhaa, joten eikun sopivaa lelukaarta metsästämään. Halusimme puisen ja sievän mutta ei mitään pliisua valkoharmaahaaleaa sisustukseen sopivaa, vaan sellaisen, josta vauvallekin on aidosti iloa. Koska sopivaa ei löytynyt kaupasta, tekaisi käsistään kätevä isäni komean kaaren tuosta noin vaan muutamasta puukappaleesta.
Aluksi kaaressa roikkui hymynaamainen aurinkopehmo, joka sekin aiheutti ihastusta, mutta nämä nykyiset lelutpa ovat vielä ihanempia, koska niistä kuuluu ÄÄNIÄ! IHANAA! ja niihin voi TARTTUA! JEE!
Pelkät värikkäät muovirenkaatkin olisivat varmaan Jipolle riittäneet, söpöjä leluja ihasteleva äiti sen sijaan sai hillitä itseään toden teolla, ettei tilaisi kahmalokaupalla ripustettavaa. Lopulta kaareen päätyivät Franck&Fischerin ihana helisevä norsu, Brion puinen renagshelistin sekä kulkusen sisäänsä kätkevä, ilmeisesti puruleluksi tarkoitettu mustavalkoinen ruutuasia. Erityisesti tapittavasilmäinen norsu tuntuu olevan kova juttu Jiponkin mielestä, joten eipä ollut turha ostos.
Leluja huitoen, ravistellen ja toisiinsa hakaten kuluu helposti useampikin hetki vailla huolen häivää, joskin välillä puutteellinen käsi-silmäkoordinaatio aiheuttaa lievää tai isompaa turhautumista. Just siihen isoon, vihreään renkaaseen kun olisi niin kiva tarttua, mutta pienet sormet eivät saa otetta heiluvasta renkulasta.
Ja mitä tulee lelukaarten mahdollisesti kääntymisinnostusta latistavaan vaikutukseen, niin eipä huolta – meillä opittiin selältä massulle kääntyminen toissapäivänä ja nyt uutta taitoa viljellään jatkuvasti!
Ylpeä isosta pojastaan on Paula, jonka pitää vissiin kohta ruveta siivoilemaan lattiantasoa vauvaystävällisemmäksi.