Neljän kuukauden päästä olen uranainen

Tulipa tuossa tosiaan allekirjoitettua työsoppari, ensimmäinen lokakuuta meikämamma suuntaa toimistolle ja J jää kotiin Jipon kanssa kahdeksi kuukaudeksi. Teen nelipäiväistä viikkoa alustavasti huhtikuun alkuun saakka, sentään vähän pehmeämpi lasku uudenlaiseen arkeen koko perheelle. Olin alunperin pitänyt puoltatoista vuotta jonkinlaisena rajana päivähoitoon laittamiselle mutta kun nyt työkuviot tärppäsivät kivasti näin, niin eiköhän Jippo siellä pärjää jo joulukuun alussakin. Vähän kyllä poden asiasta huonoa omatuntoa, jos mulla olisi ollut jo työpaikka plakkarissa, niin olisin ehkä ollut kotona kaksikin vuotta. Toisaalta olen kyllä tosi innoissani töihinpaluusta, että ehkäpä tää on ihan hyvä ratkaisu. Tyytyväinen äiti on hyvä äiti ja muita kliseitä tähän.

Itse töistä en sitten juuri mitään vielä tiedäkään. Firma sinänsä on tuttu, kyseinen lafka oli ensimmäinen ”oikea” työpaikkani kahden kesän ajan sekä siinä välissä osa-aikaisesti, mutta muuten en osaa toimenkuvasta sanoa muuta kuin IT-konsultointia. Asiakkaasta, projektista, tarkemmista tehtävistä tai edes työpaikan fyysisestä sijainnista ei ole vielä mitään hajua varmaan työnantajallakaan. Onpahan jotain jännitettävää! Jos työhaastattelussa kertomani haaveet toteutuisivat, pääsisin tekemään määrittelyä tai suunnittelua jollekin terveydenhuoltoalan asiakkaalle, mutta mielenkiintoisia hommia on taatusti luvassa, vaikka kaikki toiveet eivät heti natsaisikaan.

Luvassa syksyllä: aikuista seuraa, lämpimiä lounaita, siistejä vaatteita, aivotyötä – aahhh. Toivottavasti myös: tyytyväiset pojat kotona, haleja ja pusuja, laadukasta perheaikaa eikä liian kova ikävä. Jännittävää. Kivaa. Jännittävää. Kivaa.