Ensimmäinen yökylä

Jipponen flunssailee edelleen, yritettiin silti unikouluilla muutama yö mutta huutoahan siitä seurasi, ja kun lääkärikin totesi poitsun vielä turhan räkäiseksi ja punoittavanieluiseksi, niin pistettiin sitten homma jäihin. Yöimetyksistä kuitenkin näiden öiden aikana päästiin eroon, joten jotain hyvää niissäkin, muusta paapomisesta lienee helpompi kouluttaa irti sitten lapsukaisen tervehtyessä.

Olin jo sen verran väsynyt näistä yövalvomisista, että päätettiin lykätä Jippo ensimmäistä kertaa ikinä yökylään lauantaina. Ja oli kuulkaas paras päätös ikinä, saunottiin ja syötiin ranskiksia ja nugetteja ja menin ennen kymmentä nukkumaan ja nukuin melkein 11 tuntia eikä ehtinyt edes tulla poikaa ikävä, kun oli vaan niin ihana nukkua. Isovanhemmillekaan ei jäänyt traumoja, olihan tyyppi sielläkin valvoskellut mutta ei sen enempää kuin kotonakaan eikä kovinkaan kiukkuisena. Vitsi miten vapauttava tunne, kun tietää, että on mahdollista olla yö erossa lapsestaan. Ettei ole pakko olla aina se, joka valvoo.

Ja vitsi miten ihanaa, että yötissistä eroon pääseminen oli loppujen lopuksi varsin nopea prosessi, imetän vielä yleensä päivällisen ja iltapuuron välissä kerran mutta that’s it. Jippo ei kärtä tissiä muulloin eikä aina silloinkaan, viime yöstä suuren osan poika nukkui vieressäni ilman minkäänlaista pyrkimystä paidan alle. Puoli seiskalta ponkaisi vieressäni pystyyn tyytyväinen lapsi, joka herätti minut märällä pusulla ja hellä(hkö)llä posken silittelyllä, ei ollenkaan huono alku päivälle.