Poskihampaita, päiväkotiuutisia ja yleistä tajunnanvirtaa
Tällanen olo on nykyään aika usein. Ei pelkästään silloin, kun on viettänyt töissä 9 tuntia, joista vartin lounastaukoa lukuunottamatta suurimman osan juoksi palaverista toiseen ja loputkin paiski täysillä hommia. Kuherruskuukausi uraäitinä alkaa todellakin olla ohi, ja vaikka töissä on edelleen tosi kivaa, niin eihän sitä enää ihan samalla riemulla pomppaa sängystä kukonlaulun aikaan ylös silkasta siitä ilosta, että saa lähteä töihin.
Jippo onneks nukkuu jo sentään huomattavasti paremmin kuin mun töiden alkaessa ja suostuu J:n hereillä ollessa mahdollisesti tämänkin tyynnyteltäväksi sekä jatkaa aamuisin uniaan J:n viekussa, joten koko perheen unitilanne on ihan kohtalainen. Poskihampaitahan toi tyyppi parhaillaan pukkaa (vaikkei kulmahampaitakaan vielä ole näkynyt), niin ei ihmekään, jos yöt on vielä vähän levottomia. Uuteen unikouluun me ei sit ikinä raaskittukaan lähteä, kun oli nuhaa ja hampaita ja mun töitä ja kohta päiväkotia mut eiköhän toi teininä nuku sit senkin edestä. Tai jos vaikka jo sit parin vuoden päästä, kun kaikki hampaat on pihalla. Muutenkin poitsut on kai pärjänny olosuhteisiin nähden ihan muksasti kotona, J tekee omien sanojensa mukaan elämänsä rankinta työtä mutta mua odottaa töistä tullessa voipuneen miehen lisäksi kuitenkin hyväntuulinen lapsi, joka selvästi viihtyy entistä paremmin isänsä ja muidenkin miespuolisten hoitajien seurassa, vaikka aikamoinen mammanpoika edelleenkin on.
Ja kohtahan se koti-isyyskin on muisto vain, koska maanantaina olis tarkotus alottaa päiväkotiin tutustuminen ja joulukuun alussa sitten ihan kunnon tarhaura. Espoon kaupunki aiheutti tämmösen pienen jännitysmomentin tähän hommaan…
…mutta loppujen lopuks meille järkkääntyi kuitenkin paikka paperilla oikein hyvänolosesta päikystä, joka on käytännössä molempien työmatkan varrella ja myöskin kohtalaisen lähellä mumulaa sekä erityisesti mun sydäntä lämmittävästi ihan vasta rakennettu. Mitään muuta ei sit oikein vielä tiedetäkään, kaipa J:lle maanantaina selviää, minkälaiseen ryhmään Jipponen on menossa.
Huh, ruuhkavuodet, olette nimenne veroiset. Meillä olis työpaikalla kuntosali ja uima-allas, joita oon tässä pidemmän aikaa suunnitellut hyödyntäväni, mutta enpä ole vasta kuin kerran saanut aamusalilla käytyä, vaikka saldoakin olis kertynyt jo yli 5 tuntia, minkä hyvin voisin käyttää oman hyvinvointini edistämiseen. Mutta kun niitä töitäkin pitäis tehdä ja kotona olla ajoissa. Ehkä jos heräisin vielä puol tuntia aikaisemmin nyt kun ei ole niin elintärkeää välttää Jipon heräämistä liian aikaisin, kun J:kin voi sen nukuttaa uudelleen. No, huomenna ainakin pääsen vanhempieni ja Jipon kanssa maalle rentoutumaan, kun J on derbyreissussa vielä myöhäiseen sunnuntai-iltaan asti. Ja kolmipäiväiset viikonloput jatkuu ainakin maaliskuun loppuun asti ja sää on marraskuuksi ollut enimmäkseen harvinaisen miellyttävä ja Jippo on päivä päivältä vekkulimpi ja J on ihana ja kohta on joulu. Niin että on tää elämä silti aika kivaa just nyt.