36 + 1
Karkasin taas hetkeksi maalle ja jätin näköjään blogini muutenkin hunningolle. En kai ole jaksanut kiivetä yläkerran kuumuuteen tietsikan ääreen. Nyt sain kuitenkin J:n avustuksella aikaiseksi siirtää datauspisteeni alakertaan, ruokapöydän ääressä nörtteily ei ole yhtä ergonomista kuin parven työpisteelläni mutta huomattavasti matalamman kynnyksen päässä.
Kun laskettuun aikaan on enää alle kuukausi, lienee paikallaan jakaa taas muutamia ajatuksia odotuksesta.
Pelkään edelleen, että vauva kuristuu napanuoraan tai minä jään auton alle tai bussikuski tulee hulluksi ja ajaa sillalta mereen tai satunnainen vastaantulija päättää yhtäkkiä puukottaa minua vatsaan. Tavallaan toivon vauvan syntyvän mahdollisimman ajoissa, niin että saan sen turvaan pois sisältäni. Toisaalta sitten alan varmaankin pelätä kätkytkuolemaa ja lastenvaunujen karkaamista alamäessä ja vauvan tukehtumista rintamaitoon.
Toissapäiväisen lääkärin mukaan kohdunkaulalla ei ilmeisesti ole vielä tapahtunut juurikaan muutoksia, joten synnytyksen alkaminen lienee todennäköisempää hieman laskettua aikaa myöhemmin kuin ennen sitä. Vauva kuitenkin hengailee jo melkoisen alhaalla pää alaspäin, joten sikäli ollaan lähtökuopissa.
Pienet jalat eivät survoudu ihan niin voimakkaasti vatsaani vasten, mutta onneksi tyyppi on kuitenkin edelleen aktiivinen liikkuja. Tulisin varmaan hulluksi jo parissa tunnissa, jos en tuntisi tuttua muljahtelua mahassa.
Odotan synnytystä innokkaasti. Uskon sen olevan mielenkiintoista ja jopa hauskaa. Lopputuloksen takia, tottakai, mutta uskon nauttivani myös itse prosessista. Harvoin on mahdollisuutta keskittyä johonkin niin intensiivisesti niin pitkän aikaa ilman että tarvitsee miettiä mitään muuta. Olen normaalisti varsin herkkä kivulle, mutta epiduraali tuntuu niin vastenmieliseltä ajatukselta (kuka haluaisi vapaaehtoisesti halvauttaa alaruumiinsa edes väliaikaisesti) että aion yrittää pärjätä luonnonmukaisilla menetelmillä. Äitiysjoogasta sai hyvät eväät tähän ja loppu menee vaikka puhtaalla sisulla. Sitäpaitsi uskoisin alapään kipujen olevan jotenkin helpompia kestää kuin vaikkapa hammaslääkärin aiheuttamat vihlaisut, alaruumis ei jotenkin ole ihan niin paljon osa minua itseäni.
Synnytystä malttamattomana odottaa Paula, joka huomenna häipyy blogin äärestä viikonlopuksi Turkuun juhlimaan häitä ja viettämään J:n viimeisiä kesälomapäiviä.