37 + 4

On täysin käsittämätöntä, että synnytys saattaa periaatteessa alkaa hetkenä minä hyvänsä. Vietän pitkiä aikoja vain tuijottaen kalenteria makuuhuoneen seinällä, pinnasängyn yllä.

Eilen olin jo hetken aikaa varma, että kohta mennään. Lapsivesiepäilyt eivät kuitenkaan loppujen lopuksi vahvistuneet, vaikka iltapäivän aikana pari lievästi joltain tuntuvaa supistustakin tuli. Tänään soitin synnytyssairaalan päivystykseen oman mielenrauhani turvaamiseksi ja sain varmistuksen omille arveluilleni. Ensi kerralla soitan heti, niin ei tarvitse turhaan stressailla.

Turunreissulla alkanut turvottelu vaivaa edelleen. Jalat ovat palautuneet kohtalaisen normaaleiksi mutta jalkapohjani kipeytyvät helposti, sormet sen sijaan nakkeilevat ja niiden koukistaminen sattuu. Pystyn virkkaamaan vauvan tossua kierroksen kerrallaan; jos tyyppi on kovin etuajassa, joutuu se odottelemaan hetken ennen tossujen jalkaan saamista.

Odotan edelleen synnytystä innolla, mutta friikkaan takuulla täysillä siinä vaiheessa, kun tajuan että this is it. Ainakin, jos homma käynnistyy yhtään ennen laskettua aikaa. Tuntuu niin epätodelliselta, että kauan odotettu hetki on vihdoin käsillä. Ihan kuin olisin ollut raskaana aina – ja tulisin olemaan tästä eteenpäinkin. On vaikea käsittää, että tämä vaihe on kohta ohi.

Ja sitten meillä on vauva.

Jännittäviä aikoja elelee Paula, joka toivoisi synnytyksen käynnistyvän jonain viikonloppuaamuna hyvin nukutun yön jälkeen mutta todennäköisesti lorauttaa lapsivetensä bussin penkille kesken J:n työpalaverin.