37 + 4

37 + 4

On täysin käsittämätöntä, että synnytys saattaa periaatteessa alkaa hetkenä minä hyvänsä. Vietän pitkiä aikoja vain tuijottaen kalenteria makuuhuoneen seinällä, pinnasängyn yllä. Eilen olin jo hetken aikaa varma, että kohta mennään. Lapsivesiepäilyt eivät kuitenkaan loppujen lopuksi vahvistuneet, vaikka iltapäivän aikana pari lievästi joltain tuntuvaa supistustakin tuli. Tänään soitin synnytyssairaalan päivystykseen oman mielenrauhani turvaamiseksi ja sain varmistuksen […]

Lisää suomalaista suunnittelua

Lisää suomalaista suunnittelua

Hupsistakeikkaa. Arvelin jo etukäteen Never Never -kollektiivin pop-up shopissa pistäytymisen saattavan koitua turmiolliseksi lompakolleni, vaikka en aivan parhaassa sovituskunnossa voikaan sanoa olevani. Mutta pitihän siellä silti käydä, koska kotimaiset pienet vaatemerkit nyt vain ovat ihania ja varsinkin Poola Kataryna ehdoton suosikkini. Luulin tosin pieneen myymälään astuessani, etten löytäisi mitään a) sen hintaista, että raaskisin sovittaa […]

paukkumaissia ja hattaraa

Uskoni Suomen kesään on palautettu

Kävimme eilen kaverin kanssa Maalaisten iltatorilla Teurastamolla. Tapahtuma kuulosti houkuttelevalta: rentoa hengailua piknikhengessä, eväät suoraan lähituottajien kojuista ostaen, leppoisaa meininkiä ja herkullisia luomutuotteita. Paikalle päästyämme satoi. Teurastamon muuten autiolla piha-alueella nökötti kymmenkunta yksinäistä kojua. Yhdessä kojussa myytiin varhaisperunoita hintaan kuusi euroa kilo. (Vertailun vuoksi: ostin oikein mainioita varhaisperunoita tänään marketista hintaan kuusikymmentä senttiä kilo.) Ainoa […]

paukkumaissia ja hattaraa

Tavoite numero 3: kokeile uusia reseptejä

Olen kyllä loman aikana viihtynyt keittiössä tavallista enemmän, kun kerrankin on ollut aikaa, mutta kokkausmetodini on silti useimmiten ollut vanha tuttu tästä vois tulla hyvää orjallisen reseptin noudattamisen sijasta. Tuskin olen kertaakaan tehnyt täsmälleen samaa ruokaa kahdesti, koska vähintäänkin maustaminen tapahtuu aina senhetkisten mielihalujen mukaan. Reseptejä selailen yleensä lähinnä inspiraation saamiseksi, minkä jälkeen sovellan sitten […]

Helpot rieskaset herasta

Helpot rieskaset herasta

Ricottaa tehdessä ylijäämänä syntyi valtavasti heraa, joka tietenkin pitää hyötykäyttää. Ensimmäisenä testasin täältä löytämääni suurpiirteistä rieskaohjetta. Oma (suurpiirteinen sekin) versioni reseptistä tulee tässä: Sekoita keskenään noin kolme desiä heraa, desi ruisjauhoja ja muutama desi vehnäjauhoja niin että saat aikaiseksi jämäkän taikinan. Pyörittele taikinasta palloja ja taputtele ne jauhotetuin käsin pellillä litteiksi. Paista rieskoja 225-asteisessa uunissa […]

Tänään olen

Tänään olen

Herkutellut aamupalaksi vanhempieni maalta poimimia tuoreita mustikoita ja lakkoja luonnonjogurtin ja itsetehdyn myslin kanssa. Kuivaharjoitellut kantoliinan sidontaa ja löytänyt sidontamallin, jossa jopa uskon vauvan pysyvän suhteellisen ehjänä. Leiponut mustikkapiirakkaa ja nauranut munien kokoerolle. Ihastellut vanhempieni askartelemaa vaunukopan hyönteissuojaa. Syönyt leipomaani mustikkapiirakkaa pihaterassilla B&J:n  keksitaikinajätskin kanssa, vaikka paras tapa syödä benkkujerkkua onkin lusikalla suoraan purkista. Kuvaillut […]

Ilo ostaa, omistaa vai käyttää?

Ilo ostaa, omistaa vai käyttää?

Ostin tänään Stockan alennusmyynneistä Samujin trikoomekon 46 eurolla. Ostoksen aiheuttama riemu palautti mieleeni aiheen, josta olen halunnut kirjoittaa jo pidemmän aikaa. Millä perusteella jokin vaatekappale päätyy kassan kautta kotiin ja olisiko omaa ostokäyttäytymistäni syytä shiftata johonkin suuntaan? Ihannetapauksessa uuden vaatteen ostaminen olisi iloa tuottava tapahtuma, pelkkä vaatteen näkeminen omassa vaatekaapissa saisi hymyn huulille ja vaatetta […]

Turuus Turussa Turkkuses

Turuus Turussa Turkkuses

Reissasimme Turkuun J:n kaverin häitä varten, mutta koska tykkään Turusta hulluna, halusin häiden lisäksi vähän turreilla. Itse olisin voinut viettää kaupungissa torstainkin mutta päädyimme kuitenkin perille vasta perjantaiaamupäivänä. Ihan hyvä niin, jalkani olivat sunnuntai-iltana turvonneet sen verran pulleroisiksi, että yksi kaupunkikäppäilypäivä lisää olisi varmaankin tuhonnut ne täysin muodottomiksi. Perjantai alkoi lounaalla Pizzariumissa, minkä jälkeen arvoimme […]

paukkumaissia ja hattaraa

Loistopalvelun ravintola Yoki @Turku

Turunreissulta on luvassa myös kuvapläjäys merimuseon laivoilta (se oli loppujen lopuksi ainoa paikka, jossa päädyin järkkäriä mukanani pitämään ja käyttämään), mutta ihan ensiksi täytyy hehkuttaa perjantai-illan ravintolavalintaamme. Olin erinäisten hehkutusten perusteella päätynyt siihen, että haluan illastaa jokirannassa. Olin  vähän kaavaillut suositeltua Tintåa, mutta hinnat olivat makuuni hieman turhan kalliit ja vaihtoehtojakin aika vähän, minkä lisäksi […]

Kameran kesäkoti

Kameran kesäkoti

Päätin, että haluan Turkuun mukaan järkkärin – sen verran tuosta kaupungista tykkään, että uskoisin kuvattavaa löytyvän. En kuitenkaan jaksa raahata junassa mukana sekä kameralaukkua että käsilaukkua, joten kamera tarvitsee jonkinlaisen suojan niin että uskallan kuljettaa sitä käsveskani uumenissa. Mitäpä tässä tilanteessa tekee virkkaukseen hurahtanut ihminen? No virkkaa kameralle pussukan! Materiaalina käytin jämäkuteita, joten värimaailma ja […]