Magnum Pleasure Store @Vanha ylioppilastalo

Magnum Pleasure Store @Vanha ylioppilastalo

Tiistaina tuli tosiaan koeajettua Helsingin ylpeys kesäkuun ajan, eli Magnum Pleasure Store Vanhalla ylioppilastalolla. Kyseessä on pop-up jäätelökioski, jossa saa neljän euron hintaan tuunata itselleen Magnum-puikon haluamillaan kolmella lisukkeella. Pohjana toimii kuorruttamaton vaniljapuikko, johon ensin valitaan valko- tai maitosuklainen kuorrutus, ja sen jälkeen puikon päälle ripotellaan sekoitus valittuja lisukkeita. Lopuksi puikko vielä koristellaan maito- tai […]

Asukuvat vuodelta 1855

Asukuvat vuodelta 1855

Muahahahaa, Paint Shop Pron efektit, olen löytänyt teidät enkä aio hetkeen päästää irti! Joskin maltan ehkä olla hyödyntämättä aikakonetta ja muita hömpötyksiä muuten kuin kuvanlaadun ollessa liian kökkö normaaleihin muokkauksiin. Kuvissa ensiesiintymisensä tekevät ehkä viimeinen toiseksi viimeinen (tarvitsen kai vielä jotain päälleni heinäkuisiin häihinkin) raskaudenaikainen vaateostokseni, kesäisen kevyet pyjamahousut Monkista. Kun kerroin J:lle niiden olevan muodissa, oli […]

paukkumaissia ja hattaraa

Kokemuksia raskausajan joogasta

Eilen päättyi kahdeksan kerran mammajoogakurssimme Studio Manipurassa, joten lienee pienen yhteenvedon paikka. Koin pienen joogahurahduksen syksyllä ennen raskauttani, joten raskaaksi tultuani halusin ehdottomasti jatkaa jonkinlaista joogaa edelleen. Synkkä ja pimeä talvi ei kuitenkaan innostanut enää heräämään tutulle aamujoogatunnille eikä Unisportin valikoimista löytynyt oikein muutakaan sopivaa, joten koko homma vähän jäi. Keväällä aloin kuitenkin aktiivisesti etsiä […]

Etninen häävieras

Etninen häävieras

En tykkää päättömistä asukuvista, mutta sokaiseva aurinko väänsi naamani sellaiselle rutulle, että jouduin suorittamaan pieniä sensurointitoimenpiteitä. Vähiten kamala naama sai jäädä paikoilleen kuitenkin, ettei aivan kasvottomaksi menisi touhu. Asun etnisyys syntyy lähinnä mekon kuosista, sitä korostamaan iskin käteeni mojovan rannekorun ja nilkkaan ketjun. Mekon etuhelma meinasi tehdä tepposet kasvaneen mahan kanssa, se nimittäin nousi melkoisen […]

Taas samat shortsit

Taas samat shortsit

Noniin, pääsimmehän vihdoin näihin luvattuihin asukuviinkin. Näin rennolla meiningillä taisin viipottaa lankakaupassa ja Ompussa, farkkuliivi alias partyvesti käy kaiken kanssa ja toteemikarhu on varsin mainio ilmestys. Poden tällä hetkellä pientä kenkäkriisiä, lempparisandaalini hiersivät isovarpaani tyven rakoille enkä ole vielä niitä uskaltanut palauttaa käyttöön. Toiset sandaalini taas ovat solkineen hurjan vaikeat pukea päälle, kun joudun kurkottelemaan […]

Kaapinpohjaruokaa

Kaapinpohjaruokaa

Ajoittainen kaupassakäyntilaiskuuteni on tehnyt minusta mestarin loihtimaan uusia ruokalajeja kotoa jo valmiiksi löytyvistä raaka-aineista. Niinpä jos kaapeista löytyy jotain proteiinia, jotakin lisäkettä sekä mahdollisesti vielä tuoreita tai pakastettuja kasvikunnan edustajia, tiedän saavani aikaiseksi jos ei nyt mitään taivaat räjäyttävää kulinaarista elämystä niin ainakin ihan maittavan ja ravitsevan aterian. Viimeksi harjoitin tällaista laiskaa kokkausta perjantaina, jolloin […]