Katkonaisten yöunien arvoitus

Oli synkkä ja myrskyinen yö. (No ei ehkä ollut, mutta se kuulostaa sopivan dramaattiselta.)

Vauva, joka ennen nukkui 3-4 tunnin yöunia, heräili nyt tunnin välein. Herätessään vauva oli kyljellään aivan pinnasängyn reunassa ja ähisi ja puhisi itkuisena. Äiti ihasteli vauvansa kääntymiskykyä, tulkitsi heräämisen hämmästykseksi uudesta asennosta, syötti vauvan ja laski tämän takaisin sänkyynsä. Yhä uudelleen ja uudelleen.

Sama kuvio toistui seuraavana yönä.

Ja sitä seuraavana.

Ja sitä seuraavana.

Ei auttanut vauvan kääriminen burritoksi peittoon, ei sängyn keinuttaminen, ei edes iltakylpy.

Muutaman huonosti nukutun yön jälkeen uupunut äiti oli lohduton. Jostain syystä hän tuli vilkaisseeksi vauvan sänkyä hieman tarkemmin. Sängyn päätyä oli aiemmin korotettu pohjan alta refluksivaivojen ehkäisemiseksi. Nyt pohja oli kuitenkin pituussuunnan lisäksi selvästi kallellaan myös poikittaissuunnassa. Sänky vietti kohti toista reunaa.

Juurikin sitä reunaa, jolta vauva itkuisena löytyi.

Äiti ja isä suoristivat pohjan.

Vauva syöpötteli tavanomaisen iltamaratoninsa.

Äiti laski pienokaisensa petiin jännittyneenä.

Heräsi kolmen tunnin päästä hiljaisuuteen.

Jatkoi uniaan.

Heräsi vauvan ääntelyyn siitä 1,5 tunnin päästä.

Vauva makasi keskellä sänkyä selällään.

 

 

Paremmat yöunet ilolla takaisin vastaanottaa Paula, joka nauttii tänään myös poikkeuksellisen kiltistä vauvasta. Uni taisi olla tarpeen molemmille.