Liikunta synnytyksen jälkeen

Ennen kuin mistään raskaudesta oli tietoakaan, lausahdin kerran derbytreeneissä, että ei kai se yhdeksän kuukauden tauko treenailusta nyt niin paha olisi kestää. No, synnyttäneet naiset minut sitten aika nopeasti palauttivat takaisin maanpinnalle, että ihanko ajattelit suoraan synnytyssairaalasta tulla radalle. (No en tullut, mutta koska treenailin vielä hetken raskauduttuani, niin ei tuo tauko itseasiassa paljoa pidemmäksi tainnut venyä kuitenkaan.) Vaikka synnytyksen jälkeen aloinkin melkein heti tehdä kevyttä kotijumppaa ja ylpeänä vetelin (naisten) punnerruksia, niin derbykentille päätin kuitenkin palata vasta jälkitarkastuksen jälkeen. Siellä todettiin syvien vatsalihasten olevan kunnossa ja suorien vatsojenkin palautuneen jo takaisin yhteen, joten sain luvan liikunnan aloittamiseen omien tuntemusten mukaan. Vajaa kaksi kuukautta synnytyksestä sitten olinkin jo treeneissä. Ennen synnytyksenjälkeistä fysioterapiaa olin ehtinyt myös jo testailemaan syvävenyttävää joogaa sekä uutta rakkauttani ilmajoogaa. Kaikki kokeilemani lajit luonnistuivat varsin hyvin, joskin jonkinlaista kipua haaroissa ja muissa nivelissä joissain asennoissa vielä tuntui.

Fyssarilla sitten kerrottiinkin, että nivelet ovat synnytyksen jälkeen edelleen löysät ja lantionpohjan lihaksetkin erityisen heikot ainakin puoli vuotta, joten esimerkiksi juokseminen ei olisi vielä suositeltavaa. En kauheasti välittänyt tästä tiedosta, koska liikkuminen omien lajieni parissa oli kuitenkin jo sujunut. Sitten osallistuin derbyseuramme järkkäämään personal trainerien vetämään oheistreeniin, jossa muunmuassa hypittiin, juostiin ja kyykättiin. Ei hyvä. Treenien aikana homma toimi ihan hyvin (vaikka juokseminen olikin tosi hassua vuoden tauon jälkeen) mutta sen jälkeen onkin sitten erityisesti polvia jomotellut useamman viikon. Kun vielä derbytreenienkin päälle on sattunut jotain menoa tai treenit on peruttu tai aristava maitotiehyt on estänyt pitkän eron tissintyhjentäjästä, niin taukoa liikunnasta on yhtäkkiä ollut taas kuukausi tai enemmänkin. Tänään sentään pääsen taas pitkästä aikaa ilmajoogailemaan.

Toki vauvan kanniskelu ja vaunujen työntelykin liki urheilusta käyvät, mutta kun kolme viikkoa myöhemmin synnyttänyt joukkuekaveri viikonloppuna pelaa jo B-tiimin riveissä ja itselläkin hinku radalle on kova, niin turhauttaa vähän tämä treenaamisen hidas käynnistyminen. Tilannekin toki meillä on eri, kun J refeää ja saa siksi käydä perjantain scrimmageissa, joten en edes voisi vielä pelata. Tuon oheistreenikokemuksen myötä sitäpaitsi oikeastaan ehkä haluan itsekin vielä vähän himmailla, en tahdo rikkoa kroppaani lopullisesti. Ensi vuoden puolella, kun Jippo syö jo enemmän kiinteitä ja voi niiden myötä helpommin jäädä illaksikin muiden hoiviin, pääsen minäkin kenties scrimmailun ja sitä myötä pelailun makuun. Paikka B-tiimissä kuitenkin luultavasti aukeaa heti kun vain itse pystyn siihen sitoutumaan, joten ei kai tässä vaadita kuin hieman malttia.