Melkein vauvakuume

Aijai, kovasti se uhkaa iskeä. Jippo kun on jo tuollainen miltei taapero, niin jotenkin yhä useammin mieleen palautuu tyypin syntymähetket ja se, kuinka pieni ja ihmeellinen vastasyntynyt palleromme olikaan. Asiaa eivät helpota nämä toinen toisensa jälkeen poksahtelevat lilyläiset tai naapuruston pienokaiset. Ei myöskään omien vanhojen postausten selailu ja niiden asukuvista välittyvä raskaushehkeys. Raskaana oli oikeastaan enimmäkseen tosi kivaa. Ja synnytyskin oli kaikessa kamaluudessaan myös jotenkin mielenkiintoista, mielelläni kokisin sen uudelleenkin. Sitäpaitsi itse ainoana lapsena toivoin aina sisaruksia, ja minulla sentään oli kuitenkin paljon samanikäisiä serkkuja, Jipolla ei (vielä) ole niitäkään.

Ennen mahdollista perheenlisäystä pitäisi kai kuitenkin viihtyä töissä ainakin jonkin aikaa eikäpä kai siitäkään haittaa olisi, että toi yks apina vielä vähän hankkisi lisää ymmärrystä. Kävely ja puhe olis esim. kiva. Niin ja J:nkin mielipide kai painaa tässä asiassa hieman, vauvavuosi kovin suuritarpeisen mammanpojan kanssa osoittautui melkoisen rankaksi, joten mitään kovin äänekkäitä ilonkiljahduksia ei puhe pikkusisaruksista vielä aiheuta. Toivon hartaasti itsekin, että homma tästä sen kuin helpottuu ja hauskentuu jäbäliinin kasvaessa, vaikka kasvun myötä toki taas ihan uusia haasteitakin on edessä. Mutta kun olen aina toivonut kolmea lasta ja mulla olisi niille jo nimiäkin valmiina ja haluaisin tytön shoppailukaveriksi jajaja onhan ne nyt ihania.

Ehkä vielä joskus. Sitä ennen voin onneksi keskittyä rakastamaan täysillä tota yhtä viikaria, joka juuri taisi simahtaa 8 minuutin taistelun jälkeen.