Minä huhtikuussa 2003

On yhdeksännen luokan kevät. Edessä ovat viimeiset kuukaudet Töölön Yhteiskoulun matikkaluokalla. (Niinpä niin, kauaa en viihtynyt uudessakaan koulussani.) Olen odottanut lukioon pääsemistä jo pitkään, tahdon aloittaa jälleen alusta uusien ihmisten parissa.

Olen ollut melkein koko yläasteen ihastunut hyväkäytöksiseen ja söpöön Markukseen mutta enää tämä ei minua sytytä. Eikä kukaan muukaan luokan pojista. Onneksi sentään lukion puolella on suloinen Apinavauva, jonka tummille nappisilmille hihittelemme parhaan kaverini Annin kanssa koulun käytävillä. Apinavauvan ja Annin takia voisin jäädä lukioon TYK:iin mutta muuten samat vanhat kuviot eivät todellakaan kiinnosta.

Huhtikuussa suurin osa päättötodistuksen arvosanoista on jo ratkennut. Itse jännitän vielä, saanko tiukalta äikänmaikalta todistukseen kympin niin että lukuaineideni keskiarvo olisi täysi kymppi. (Sain.) Muuten koulu sujuu omalla painollaan, vaivattomasti niin kuin aina. Opin nopeasti eikä minun tarvitse juuri puurtaa läksyjen kanssa, mitä nyt joskus laskemme vanhempieni kanssa vaikeita matikantehtäviä yömyöhään. Opettajat tykkäävät minusta, koska olen motivoitunut ja nautin uuden oppimisesta. Luokkakaverini tykkäävät minusta, koska en ole fiksuudestani huolimatta tylsä hikipinko, vaan annan kopsata tehtävät vihkostani – ja minulla on hyvä perse.

Yksi suurimmista ilonaiheistani koulun loppumisessa on se, että pääsen eroon eräästä kiusankappaleesta luokallani. En tiedä, mitä tyypillä alunperin oli minua vastaan – ehkä yhteinen ihastuksen kohteemme – mutta jostain syystä tämä on vihannut minua yläasteen alusta lähtien. Koska olen luokallamme paljon suositumpi  ja pidetympi kuin ilkeä K, on tämän vihanpito minusta lähinnä huvittavaa mutta turhuudessaan myös todella rasittavaa.

Kotibileissä saa Kauniaisten lintukodossa kasvanut tyttö todeta helsinkiläisnuorten astetta rajumman otteen elämään. Viina virtaa, oksennus lentää ja talon jokaisessa sängyssä harrastetaan jonkinlaista seksiä. Toisella kertaa pienemmällä porukalla jotkut polttavat hasista. Ensimmäisiin bileisiin suhtaudun huvittuneen kummastelevasti, kunnes kyllästyn ja soitan vanhempani hakemaan minut kotiin. Jälkimmäisissä ahdistun.

Vapaa-ajallani pelaan edelleen ringetteä. Alan olla ikäluokkani parhaimmistoa – olen mukana nuorten aluejoukkuetoiminnassa ja seuramme SM-touhuissa. En kuitenkaan ole kovin kunnianhimoinen enkä ole valmis uhraamaan kaikkea aikaani urheilulle. Pelaan, koska nautin siitä ja vain satun olemaan myös aika hyvä. Olen kokeillut myös muita lajeja – jalkapalloa, jääkiekkoa, salibandya – mutta ringetteä ei mikään voita.

16-vuotiaana olen edelleen kypsempi kuin moni ikäiseni. Tiedän, mitkä jutut ovat minua varten ja mitkä eivät – kavereiden alkoholi- ja seksikokeilut eivät minua juuri hetkauta. Olen oman tieni kulkija enkä sorru ryhmäpaineen alla – tai oikeastaan edes huomaa minkään paineen olemassaoloa. Koska olen itsevarma, huumorintajuinen ja näytän hyvältä, minulla on varaa olla oma nössö hikke itseni ilman, että joutuisin sen takia jotenkin syrjityksi. Olen tyytyväinen itseeni ja elämääni.

Seuraavaksi ollaankin sitten jo huomattavasti lähempänä nykyminää, kun muistelut kohdistuvat maaliskuuhun 2009.