Onnea on pitkät viikonloput
Nelipäiväinen työviikko on parasta parasta parasta ikinä. Paitsi että tykkään mun töistä niin paljon, että välillä mieli haikailee toimistolle viikonloppunakin, mutta onhan se nyt aika ihanaa, että saa viettää perheensä kanssa kolme kokonaista päivää viikossa. Ehkä koitan saada tätä jatketuksi sovitun puolen vuoden jälkeenkin, vaikka silloin tietenkään J ei enää ole perjantaita ollut vapaalla pitkiin aikoihin mutta vietettäis sitten äiti-poika-laatuaikaa.
Tiiättekö mikä myös on parasta ikinä? No tää:
Nyt kylläkin alkaa ulkona näyttää jo enempi tältä:
Ja tältä:
No ei huono sekään. Ihan vähän ehkä jo ootan lunta ja joulua. Lapsen kiskomista pulkassa päiväkotiin. Jos nyt pulkkailuetäisyydelle päästään, marraskuun alussa kai pitäisi tulla tieto päiväkotipaikasta.
Tänä viikonloppuna näytti muunmuassa tältä:
Jipponen yökyläili mumulassa ja vanhempien iltaan kuului paljon s-kirjaimella alkavia sanoja, kuten sushi, sauna ja… kyllähän te tiedätte.
No selfiet, mitä te muka luulitte?
Hyvin nukutun yön jälkeen oli varsin mukavaa aloittaa päivä brunssilla Cafe Perobassa, suosittelen varisnkin miljöön puolesta! Eikä ruoassakaan mitään vikaa ollut, joskin hintaansa nähden tarjonta oli aika perus.
Nyt minityyppi kiskoo päikkäreitä pihalla, J tekee lihapullia ja minä bloggaan. Sunnuntain perheidylliä parhaimmillaan.
Niin ja vielä:
Aamulla tapahtui iloinen jälleennäkeminen, kun jalkani ei mahtunutkaan saappaaseen. Nalle Nallukka ja ystävänsä Pupu-kaveri ovat kovia seikkailemaan. Nalle viihtyy kengissä.