Aiheutin varmaankin juuri lapselleni entistä pahemmat traumat sekä nukkumiseen että ulostamiseen. Miten miten miten saatoin olla huomaamatta, että tyypillä oli kakat vaipassa, kun neljältä kävin itkevän vauvan palauttamassa makuulleen. Vaikka tiesin, että päivän aikana ei ollut tullut kakkaa. Vaikka tyyppi riekkui sängyssä vähän hassussa asennossa. Vaikka nenääni ihan kuin ehkä kantautui lievä tuoksahdus. Vaikka yritin nuuhkaista poitsun pyllyä ohimennen makuulleen laskiessa. (No koska olin väsynyt, koska nenäni on tukossa poskiontelontulehduksen jäljiltä, koska juuri neljältä on ollut yleinen heräysaika ja koska tyyppi kuitenkin nukahti 12 minuutissa. Mutta silti!)

Meidän aamu alkoi tänään siis klo 05.10 (onneksi onneksi onneksi ehkä vain tunti kakkavaipoissa) mutta alkoipa yökin jo 21.10, kun Jippo simahti 13 minuutin ei-enää-yhtään-niin-lohduttoman itkeskelyn jälkeen. Ties miten hyvin olisi mennyt ilman kakkaepisodia. Tai jos olisin neljältä tajunnut vaihtaa vaipan ja laittaa ukkelin jatkamaan uniaan. Ääääähhh, huonoäiti huonoäiti huonoäiti. Nyt varmaan ensi yönä nukkumaanmenoa protestoidaan entistä pahemmin ja mistään ei tule mitään ja torstaina starttaavalla mökkireissulla J:n vanhempien kanssa kaikki vaan parkuvat päivin öin ja yhyy.

(Unikoulun viidentenä yönä nukahdettiin 30-40 minuutin parun jälkeen ja nukuttiin klo 23(?) tienoilla ollutta pientä hiljaista itkua lukuunottamatta 20 yli viiteen.)

Simahdus tissille, havahdutus ja sänkyyn klo 21. Naama punaisena huutamista, seisomaan nousemista ja takaisin makuulleen palauttelua 30-40 minuuttia. Puolilta öin lyhyt, hiljainen itku. Neljältä hieman voimakkaampaa mutta kuitenkin rauhallista itkua piirua vajaa 10 minuuttia. 05.30 ihan lyhyt itkahdus. Kuudelta lohduton parku. Yli kahdeksan tuntia ilman pistäytymisiä, aika hyvin.

Myös: huono äiti -morkkista poteva allekirjoittanut, joka joutui ensimmäistä kertaa puikkoihin huudon ajaksi J:n ollessa poissa. En kadu tämän unikoulun aloittamista, kadun sitä, ettemme tehneet sitä paljon aikaisemmin, jolloin se olisi voinut olla helpompaa. Olisinpa tajunnut silloin pistäytymisunikoulun olemassaolon. Jippo-poloinen on niin tottunut öiseen läheisyyteen, että hirveä shokkihan se varmaan on siirtyä yhdellä rykäyksellä omaan huoneeseen, sänkyyn ja lopettaa yöimut. Tyyppi varmaan luulee, että oon hylkäämässä sen. Päivisinkin toisella välillä tulee kesken leikin niin surullinen pikku itku, että itseäkin alkaa itkettää sylkytellessä. No, parempaan suuntaan ollaan edelleen menossa, ainakin ulkoisesti. Sisäisesti toi varmaan saa jonkun kauheen trauman (joo, kävin eilen illalla vauvapalstoilla).

Tänään kokeilin tarjota ensin aamupuuron ja otin tyypin vasta sen jälkeen tissille, jottei aamuisesta tisseilystä tulisi sille ”palkinto”, jota odottaen se alkaa herätä. Pienet torkut Jippo näköjään kiskoo tässä silti mutta kiskokoon, jaksaapahan paremmin normaaliin päikkäriaikaan asti. Sitä ennen pitää kyllä tarjota joku second breakfast, kun puuro oli kaksi tuntia normaalia aiemmin.