Jippo ei juurikaan vierasta minun läsnäollessani ja viihtyy mainiosti esimerkiksi vanhempieni luona hoidossakin mutta koti ilman äitiä tuntuu olevan pojalle jotenkin kova pala. Oli hoitajana sitten J tai tämän vanhemmat (muita emme ole kokeilleet), parkuu tyyppi kuulemma lähes koko hereilläoloajan lohduttomasti. Raukka konttaa itkien vessan ovea hakkaamaan, kun on oppinut minun yleensä olevan siellä, jos katoan näköpiiristä. Kotiin palatessa täällä odottaa kaksi lohdutonta ihmistä tai vaihtoehtoisesti surkuunsa väsähtänyt vauva toisen väsyneen sylissä. Nyt pikkumies on ollut minunkin seurassani vähän kärttyinen, erityisen tissin perään ja huono syömään (hampaita? viimeiset kolme kuukautta ollaan odotettu hampaita!), joten arvatata saattaa, että 3,5 tuntia työhaastattelureissulla ei ollut mikään menestys kotimiehille.

Minulla sentään oli kuitenkin mukavaa, melkein olisi tehnyt mieli samantien jäädä hommiin! Mutta ehkä paikkani on kuitenkin kotona vielä seuraavat kuukaudet. Ainakin jos pojilta kysytään.