Minä haluaisin intohimon. Jutun, johon jaksaisin syventyä elämän kokoisella palolla. Idolin, jota palvoisin niin, että haluaisin tatuoida tämän nimmarin iholleni ikuisiksi ajoiksi. Rakkaan harrastuksen, josta tulisi työ.

Oikeasti olen tuuliviiri, joka kokeilee milloin mitäkin ja heittäytyy kyllä uusiin juttuihin antaumuksella mutta saattaa yhtä nopeasti menettää kiinnostuksensa täysin. Mielessäni kyllä käy, kuinka olisi siistiä pelata derbyä maajoukkuetasolla ja reissata lajin perässä ympäri maailmaa, mutta sitten voin aivan hyvin pyöräyttää vauvan ja olla tyytyväisenä kuukausia niin kuin en koko lajiin olisi ikinä vihkiytynytkään. Hullaannun ilmajoogaan mutten silti meinaa saada edes 10 kerran korttiani käytettyä loppuun.

Olen monessa asiassa lahjakas ja voisin varmasti menestyä lähes millä tahansa alalla. Koulussa mulla ei ole ollut ikinä varsinaista lempiainetta, koska olin hyvä kaikessa. Tykkäsin niin kielistä kuin fysiikasta, kuviksesta kuin matematiikasta, liikunnasta kuin bilsasta. Ura diplomi-insinöörinä oli mielessäni pedattu jo suunnilleen kapaloista lähtien, joten kouluaikana ei oikeastaan tullut ikinä pohdittua, mitä sitä sitten isona todella haluaisikaan tehdä. Kerran ysiluokalla kyseenalaistin ammatinvalintani ja mietin ryhtyväni patologiksi. Sitten totesin ruumiiden olevan oikeastaan aika ällöjä ja parasin alkuperäiseen.

En voisi ikinä tehdä työtä, josta en pidä. Haluan saada palkkani hommista, joita voisin tehdä ilmankin palkkaa. Toisaalta olen tähän mennessä myös viihtynyt varsin monenlaisissa työpaikoissa, ja joskus työn sisältöä olennaisempaa voikin olla vaikkapa mukava työyhteisö. Täysin koulutustani vastaavaa unelmatyötä Suomesta tuskin tänä päivänä löytyy. Dippainssi tosin kykenee onneksi varsin laajaan työnkuvaan pääaineestaan riippumatta. Uskon löytäväni hoitovapaan jälkeen työn, joka haastaa, motivoi, opettaa uutta ja jossa viihdyn. Mutta minkälaisesta hommasta olisin niin fiiliksissä, että mieleni tekisi hehkuttaa onneani sosiaalisessa mediassa päivästä toiseen?

Eräs tuttuni maistelee työkseen herkkuja ja kirjoittaa niistä. Toinen tekee maailman hienoimpia kustomoituja rullaluistimia. Yhdellä on kenties tylsempi päivätyö mutta vapaa-ajallaan tyyppi ottaa superhienoja valokuvia ja reissaa pitkin maailmaa kuvaamassa derbytapahtumia. Jos olisin kateellisuuteen taipuva ihminen, voisin kadehtia näitä tuttujani. En siitä, että heillä on ollut rohkeutta ja mahdollisuus toteuttaa oma intohimonsa, vaan siitä että moinen intohimo ylipäätään on olemassa. Minulla ei ole, joten kohtaloni on tyytyä johonkin ihan kivaan työhön ja ihan kivoihin harrastuksiin, ellen sitten vanhoilla päivilläni hurahda johonkin keinosiemennykseen (en tiedä, miksi tämä oli ensimmäinen mieleen tullut asia. toivon, ettei keinosiemennys ole kenenkään intohimo).

Onneksi ihan kivoista asioista koostuva elämäkin voi olla tosi kiva, kun siihen yhdistää ihanimmat ihmiset.