Joulu oli ja meni, ja yhtäkkiä eletäänkin jo vuoden viimeistä päivää. Melkoinen vuosi tämä 2013. Tasan vuosi sitten olin ensimmäisessä äitiysneuvolassa ja raskaus virallistui. Tammikuussa valmistuin diplomi-insinööriksi. Tein töitä ja kasvatin mahaa. Tutustuin uusiin ihmisiin ja syvensin ystävyyttä vanhoihin. Vedin derbytreenejä toisille, kun en enää itse uskaltautunut radalle. Nautin extrapitkästä kesälomasta vuosilomien ja äikkärin sulautuessa kivasti yhteen. Synnytin. Olin väsyneempi kuin koskaan. En saanut vakityöpaikkaa, en matkustanut, en käynyt kuutamouinnilla J:n kanssa enkä nukkunut kovin montaa kokonaista yötä. Olin silti aikamoisen onnellinen.

Vuosi 2014 on vielä arvoitus, mutta odotuksia ja toiveita ei senkään osalta puutu. Edessä (ainakin haaveissa) siintävät oma uusi koti, travel teamissa pelaaminen, Jipon vauvavuoden eteneminen ja maaginen 1-vuotispäivä, ehkäpä Suomen rajojen sisältä edes lähinaapuriin poistuminenkin, se vakkarityö ja erittäin toivottavasti 8 tuntia katkeamatonta unta. Isoja mullistuksia tärkeämpiä ovat kuitenkin arkiset onnen hetket, vauvan nauru ja J:n lämmin kainalo, joita toivottavasti ei tule puuttumaan tulevastakaan vuodesta.