Sumuinen 2014 ja valoisampi 2015

Kulunut vuosi meni aika sumussa. Muutimme ikiomaan kotiin, vauvasta tuli taapero, aloitin työt. Oli muuttoa edeltävä maalausurakka ja tehokas muuttopäivä. Oli vauvajumppaa, -sirkusta ja värikylpyä. Ensimmäiset hiekkalaatikkoleikit, keinumiset, askeleet ja sanat. Oli yritystä palata roller derbyn pariin, oli tyytymistä siihen, että vielä ei ole sen aika. Oli aikuisten yleisurheilukoulu, lukupiiri ja mammatreffejä. Oli huonosti nukuttuja öitä ja unikoulua. Uusia hampaita ja flunssaa. Oli mökkireissuja ja linturetki. Oli onnellinen kesäpäivä maalla, kun lapsi rohkaistui vesileikkeihin meressä. Oli paljon niin syvää surua ja onnettomuutta, ettei ikinä ennen.

Yritin luntata blogista, olisiko tapahtunut jotain mullistavaa, jota en tässä muistanut mainita. Mutta eipä sieltä mitään ihmeellistä löytynyt, tätä arkea vain. Hitaasti matelevia päiviä, liian nopeasti ohi hujahtavia viikkoja. Itkua, naurua.

Vuodelta 2015 toivon enemmän tasapainoa. Että olisin enemmän minä enkä uppoaisi niin totaalisen syvälle äitiyteen. Toivon paremmin nukuttuja öitä, aikaa harrastaa ja intoa panostaa taas enemmän pukeutumiseen. Toivon, että perheemme kasvaisi tasapainoisemmaksi yksiköksi, jossa isä ja aviomies ei tuntisi itseään ulkopuoliseksi. Toivon perheaikaa, parisuhdeaikaa ja omaa aikaa. Toivon helpotusta matkakuumeeseen. Toivon ystävyyttä. Toivon, että rakkaus kantaa yhtä hyvin kuin tähänkin asti. Toivon vähemmän kyyneleitä ja enemmän onnellisuutta.