Viisasten juoma?
Mun on jo pitkään pitänyt kirjoittaa tästä aiheesta, ja nyt kun se on taas erinäisissä yhteyksissä pompsahdellut esiin, niin päätin tarttua härkää sarvista.
Mähän en siis käytä oikeastaan ollenkaan alkoholia. Olen kyllä saanut maistella vanhempieni laseista kaikenlaista valkkarista rommiin ja skumpasta limoncelloon jo melko nuorenakin mutta ensimmäistä ja toistaiseksi ainoaa kertaa humalassa olin 20-vuotissynttäreilläni ja raskaustestistä tähän päivään olen tainnut juoda vain yhden maistiaissiemauksen viiniä J:n lasista. Joku hyvä viini ruoan kanssa on kyllä ihan kiva, joskus saattaisi maistua jokin raikas drinkki enkä juhlissakaan alkuskumppalasillista viemäriin kaada mutta enimmäkseen alkoholi on mielestäni aika turhaa.
Ihmiset kai enimmäkseen juovat alkoholia kahdesta syystä:
1. Juoma maistuu hyvältä.
No, minun lempijuomani on vesi. Voisin elää onnellista elämää juomatta koskaan mitään muuta kuin kylmää hanavettä. Ruoan kanssa en voisi kuvitellakaan juovani mitään muuta – viininkin siemailisin todennäköisesti suurimmaksi osaksi ennen/jälkeen aterian. Ei hyvä siideri, mojito tai kuohuviini pahalta maistu mutta ei niin hyvältäkään, että sellaista varsinaisesti ikinä tekisi mieli. Siksipä voin varsin hyvin olla ilman. Tai jos nyt sitten jonain päivänä sattuukin iskemään suunnaton himo rommikaakaota kohtaan, niin sitten voin moisen nauttia. Paitsi nyt kun vielä imetän, on kynnys alkoholin nauttimiseen senkin takia suurempi, vaikka tiedänkin ettei maito viinilasillisesta saastu ja d-vitamiiitipoissakin on enemmän alkoholia kuin pari alkoholiannosta nauttineen äidin tisseissä. En vain ihan ymmärrä, miksi maksaisin vaikkapa ravintolassa juomasta, joka ei ole mielestäni yhtä hyvää kuin ilmaiseksi tarjolla oleva.
2. Juomasta tulee humalaan.
Niin. Minun kirjoissani tämä lasketaan miinukseksi, usean muun mielestä (valitettavasti?) ei. On tavallaan aika hassua, että ymmärrän huomattavasti paremmin uteliaiden teinien kuin oman ikäisteni humalahakuisen juomisen. Tietenkin toivon, että yläasteikäiset lapset malttaisivat olla juomatta elimistöään sekaisin ja aivosolujaan häviksiin, mutta mun mielestä on jotenkin ihan käsittämätöntä että kolmikymppiset (ja vanhemmatkin), perheelliset ihmiset jaksavat kiskoa pään täyteen ja fiilistellä jotain dokausreissujansa elämää suurempina kokemuksina. Ihannemaailmassani kukaan ei joisi humalahakuisesti mutta opiskeluaikojen kosteat illat sentään vielä jotenkin ymmärrän, kun ollaan vielä vähän siinä nuoruuden ja aikuisuuden rajamailla omaa paikkaa etsimässä, ehkä vielä vähän epävarmoina itsestään ja muista. Vaikka mä en voikaan samastua sellaseen perisuomalaiseen rohkaisuryyppyajatukseen, kun oon ihan rempseä ilmankin, niin kyllähän se alkoholi ehkä ujompaa tyyppiä sopivasti nautittuna kivasti rentouttaa ja reipastaa.
Että siinäpä meni sitten ne syyt.
Nuorempana kyllä hengailin tyytyväisenä selvinpäin juopottelevien kaverien seurassa ja hiprakkaiset höpöliinit oli mun mielestä jopa hauskoja. Ite toki riekuin kaikista villeimpänä ihan vesilinjalla ja tuntuikin siltä, että kaverit pääsivät samalle tasolle vasta muutaman nautittuaan. Edelleenkin voin oikeassa seurassa hupsutella ja riehua selvinpäin, ei ole ongelma tanssia tankotanssia ratikassa tai leikkiä lumisotaa saunan jälkeen. Mutta. Enää en pidä humalaisia ihmisiä hauskoina vaan vähän ahdistavina. En ymmärrä, kuka haluaa jotenkin niin kovasti irtautua todellisuudesta ja kehuskella sillä, kuinka on tehnyt kännissä asioita, joita ei ikinä tekisi selvinpäin. Miksi sellaisia asioita pitää tehdä ollenkaan? Tai jos haluaa, niin miksei tee selvinpäin? Ja se krapula, kuka sellaisen vapaaehtoisesti haluaa? Itse en ole moista onneksi koskaan kokenut eikä kyllä huvittaisi kokeakaan mitään pöntönhalailukamaluutta.
En ihan aidosti ymmärrä, miksi kukaan koskaan missään tilanteessa haluaa olla ympäripäissään huvin vuoksi. Voin juuri ja juuri tajuta sen, että suruun ja unohtaakseen kitataan pullo jos toinenkin, mutta että hauskaa pitääkseen? Mitä hauskaa on siinä että pää sumussa tekee hulluuksia ja jälkikäteen kootaan porukalla palasia yhteen että mitä sitä tulikaan tehtyä? Ehkä multa vain puuttuu sellaiset estot, joita alkoholi muilta poistaa, kun en tajua sitä ryyppäämisen tarvetta.
Vähän surullista tässä on se, että hauskanpitoon ja yleiseen kanssakäymiseen edelleen kovin vahvasti tuntuu kuuluvan se alkoholi. Ennen se ei mua haitannut mutta nykyään jätän mieluummin ryyppyremujaisiksi tietämäni kestit väliin kuin menen sinne ahdistumaan. Tosin jäisivät ne väliin muutenkin, kun en voisi jättää Jippoa muiden nukutettavaksi vielä, niin että ehkä tämä onkin joku äitihormonien salajuoni, joka estää minua harmistumasta bileiden väliinjäämisestä.