Vuosi sitten

Vuosi sitten odotettiin kuumeisesti synnytyksen käynnistymistä.

Vajaa vuosi sitten kirjoitin Facebook-statukseeni näin:

kotiutui viikon rentouttavalta hotellilomalta. Tuliaisina isommat tissit, pienempi maha ja tollanen tuhiseva pötkylä, joka kakkaa, nukkuu ja syö.

Nyt tissit eivät ole enää niin isot (mutta roikkuvammat) ja maha on vielä pienempi. Pötkylä tuhisee, kakkaa, nukkuu ja syö edelleen mutta vähän harvemmin.

Ylihuomenna se täyttää vuoden eikä ole enää ikinä vauva, vaan aina vain isompi ja isompi ihminen. Se on yhtä aikaa tosi kivaa ja tosi haikeaa.

Nautin jokaisesta kehitysharppauksesta ja uudesta oivalluksesta, jonka saan jakaa lapseni kanssa. Nautin huumorintajuisesta pienestä ihmisestä, joka ruokapöydässä syöttää minulle viinirypäleitä ja nauraa katketakseen. Nautin aina vain lisääntyvästä vuorovaikutuksesta.

Vanhoja kuvia katsoessani ikävöin suloista pientä olentoa, joka ei muuta tehnyt kuin möllöttänyt. (Ja unohdan autuaasti sen, kuinka tyypin kanssa ei voinut lähteä minnekään kun se raivosi vaunuissa, kuinka se oli koko ajan kiinni tississä, kuinka se ei viihtynyt muualla kuin liikkuvassa sylissä, kuinka se ei nukkunut päiväunia melkein ollenkaan, kuinka se oikeasti kakkasi jatkuvasti.) Pelkään, etten osannut nauttia vauva-ajasta tarpeeksi, elää hetkessä ja rentoutua. Että kaipasin liikaa tulevaa, vapaampaa elämää, vaikka ihan oikeasti se vauvavuosi on ohi nopeammin kuin ikinä arvaisi.

Nyt voi kai jo sanoa: selvisimme!