Hoitojen henkinen ja fyysinen puoli

Nyt kun ollaan taas palattu hetkellisesti tähän hetkeen, niin voidaankin sitten palata takaisin mietteisiin entisestä hoitokertakokonaisuudesta. Hoitoihin lähteminen vaatii aina henkisen ja omalla tavallaan myös fyysisen ponnistuksen ja valmistautumisen. Lähden ehkä purkamaan nyt tässä tekstissä vähän tätä henkistä ja fyysistä puolta ja jatkan varmasti vielä seuraavassa/seuraavissa teksteissä aihetta. Saatan toistaa itseäni hieman, mutta yrittäkäähän kestää. 😀

Henkisesti, kun lähtee pohtimaan niin hoitoihin lähteminen on itseasiassa erittäin jännittäväkin asia. Tässä taustalla ei kuitenkaan ole lapsettomuutta vaan ainoastaan halu saada lapsi. Ei ole puolison kanssa yritystä takana pitkää aikaa tai pettyneitä raskaustestien tekemisiä. Eli ei voida täysin tässä kohtaa puhua lapsettomuudesta tai niistä fiiliksistä joita varmasti moni käy läpi, kun lähtee erilaisiin hoitoihin. Voisin kuitenkin väittää, että yksi asia (tai kaksi) on varma. Se toive ja haave lapsesta, se jännitys siitä mitä tapahtuu ja se onnellisuus joka hoitokerran jälkeen, että ehkä nyt!

Itselläni, kuten edellisessä postauksessa kerroinkin, aloitettiin siis hoidot samalla tyylillä. Ensin lääkärin vastaanotto, jossa käytiin läpi perusasioita, kuten lääkitykset, elämäntavat, mitkä asiat voisivat auttaa jne. Toki ensimmäiseen kertaan liittyy myös lisänä se psykologin käynti ja oikeastaan myös se, että miten oma keho toimii. Mietin vielä, että oliko muuta, mutta en tähän kohtaan ainakaan muista.

Kun ajatellaan henkistä valmiutta hoitoihin niin ehkä tärkeintä on kärsivällisyys ja se, että on vähän ”pessimisti” alusta asti. Sanonta, pessimisti ei pety, helpottaa ehkä vähän. Ja jos ja kun se positiivinen merkki piirtyy testiin, niin sitten saa olla optimisti. 😀

Eli kun mietin, että kun ensimmäisen kerran hoitoihin menin silloin 2018, niin kun ei edes päästy edes ensimmäistä hoitoa loppuun niin ei mulla tullut sellaista luovuttamisen tunnetta. Toki harvemmin sellaista tulee itselleni muutenkaan. Toisella hoitokerralla etsittiin jälleen vähän sitä annostusta ja muuten katsottiin omaa kiertoa. Tässä sitten saatiin tehtyäkin hoito, mutta ei tärppäystä. Follikkeli, eli siis munarakkula oli hyvän kokoinen ja kokonaisuudessaan kaikki jees, mutta ei ns. irtoamisvaiheessa vielä silloin kun ultrattiin. Tämä toistui vielä seuraavat 3 kertaa. Tästäkin asiasta jossain kohtaa lisää.

Kun sitten huomasinkin, että kuukautiset tuli, niin olihan se ensimmäinen asia pettymys. Mutta sitten aika nopeastikin tuli fiilis, että ensikerralla sitten!

Fyysisesti kun lähdetään pohtimaan, niin olisi hyvä, että liikkuisi edes säännöllisen epäsäännöllisesti. Paino olisi normaalissa, olisi terveelliset elämäntavat, ei tupakkaa, ei alkoholia, ei liikaa kahvia (kofeiinia). Kaikki nämä olisivat tietenkin tärkeitä. Samoin se, että kunto oikeasti olisi edes normaalilla tasolla. Mikä sitten on normaali, niin sitä en osaa sanoa.

Itselläni viimeksi ja ennen 2020 kevättä oli 3 vuorotyö taustalla, epäsäännölliset ruokailut, epäterveellisetkin. En sentään tupakoinut, mutta parantamisen varaa moneen olisi jo ollut. Myös painoa oli/on liikaa, mutta ei sentään mahdottomasti.

On hyvä tietää, onko taustalla jotain sairautta tai hidastetta, kuten itselläni on pco(s). Laitan s-kirjaimen sulkuihin, koska syndroomaa ei ole todettu tai ainakaan diagnosoitu, mutta monirakkulaisuus kyllä. Tämä luo omat haasteensa hoitoihin ja kokonaisuuteenkin ja tämän takia vielä tarkempaa voisi olla juurikin ne hyvät elämäntavat, ja varsinkin se ruokapuoli, koska pcos on kuitenkin aineenvaihduntaankin viittaava sairaus/poikkeavuus. Itselläni on kyllä myös muita viittaavia asioita ihan pcos:nkin, eli voi hyvinkin olla, että juuri tämä on myös taustalla.

Lisää aiheesta jossain kohtaa! <3