Sunnuntai 7.2.2021.

Tosiaan, ensimmäiset supistukset alkoi 22.19 sunnuntai iltana. Olin paljonkin pohtinut, että tunnistanko oikeat supistukset. Harjoitussupistuksia tuli lopulta mun mielestä tosi vähän. Tai siis ainakaan en huomannut niitä. Eli vatsa ei kovettunut, niin kuin kerrotaan. Taisin enemmän tuntea alaselässä asioita, kuin vatsan puolella.Supistuksetkin enemmän taisi tuntua joko ihan alavatsalla tai sitten selänpuolella.

Maanantaina 8.2.2021 supistuksia on tullut epäsäännöllisen säännöllisesti. Välillä tuli ikään kuin kahden supistuksen sykleissä ja sitten oli pidempi tauko. Ei siis mitään suhteellisen kauheaa ollut tässä kohtaa. Itseasiassa ihan hyvin pärjäili, vaikka toki ei supistukset kivuttomia olleet.Itsellänihän oli pahoinvointi mukana kuvioissa ihan viimeisiin päiviin ja synnytyssaliin asti. 8.2. oksensin jälleen sappioksennusta. Mutta muuten pärjäilin senkin asian suhteen. Ensimmäinen laskettu aika oli muuten 8.2. Mutta varhaisultrassa se siirtyi 10.2, eli en tiiä olisi ollut niin vaarallista, vaikka olisi 8.2. pysynyt ns. virallinen päivä.

Päivä meni aika rattoisasti. Käväisin vielä hyvän ystävän syntymäpäivä kahvillakin. Oli hyvää juustokakkua. Koitin etsiä kyseistä kuvaa, mutta ei löytynyt. Hyvää oli ja päivä meni siis ihan hyvin.

Illalla harjasin ja paijasin Santtu -haukkua oikein kunnolla. Jotenkin se helpotti todella paljon kun supistuksia tuli. Rentoutti. Santtu oli tuossa kohtaa loistava terapia koira!

Yö meni jälleen ihan ok. Eikä supistukset häirinneet sen suuremmin nukkumista. En nyt tarkalleen muista, että miten oikeastaan tämä yö meni, mutta ei ainakaan sairaalaan tarvinnut lähteä. Tiistai päivä valkeni. Pakkasta oli taasen. Supistuksia tuli ja meni tasasen tappavaan tahtiin. En niitä lähtenyt kellottamaan, koska niiden kanssa pärjäsi ihan hyvin. Äiti tuli käymään kahvilla ja höpöteltiin siinä sitten. Jännitystä oli ilmassa.

Äiti sitten vain sanoi, että: ”pitäisikö sinun ottaa verenpaine, kun eiks sulla neuvola kuitenkin ole huomenna?” Kyllä, neuvola oltiin varattu 10.2. Jos ei siis ennen synny. Seurailin kotona siis verenpaineita. Koska ne olivat alusta asti enemmän ja vähemmän koholla. Raskausmyrkytystä ei silti ollut. Nyt kun mittasin, niin paineet olivat 144/101, seuraava mittaus 150/120 ja kolmas mittaus 149/117. Alkoi siis alapaine oikeasti olemaan korkealla ja toki myös yläpaine. Supistuksia nyt tuli kyllä kans, et uskoin näidenkin jotenkin vaikuttavan. Verenpaineiden vuoksi soitin synnärille, ja sieltä annettiin ohjeeksi, että olisi hyvä tulla paikan päälle. Nyt vasta jännitys noisikin. Kerroin että tullaan vähän ajan päästä. Oli siis jo iltapäivä. Ja olisiko tilanne ollut niin, että nukuin vielä päiväunetkin ennen kuin lähdettiin. Että en nyt ihan suurta kiirutta pitänyt. Matka täältä Satasairaalaan kestää noin 50-60 minuuttia, riippuen toki keleistä.

Illalla ehkä joskus viiden aikaan oltiin päivystyksessä ihmettelemässä. Vauvalla oli kaikki hyvin masussa. Paineet taisi siinä hetkessä mulla olla ties mitä, mutta raskausmyrkytykselle ei ollut silti muita indikaatioita. Alatutkimuskin tehtiin. Kohdunkaulaa ei enää ollut ja kohdunsuu oli auki 3 cm! Lääkäri oli oikein tyytyväinen asiaan. Ne ei meinanneet millään aluksi uskoa, että supistuksia tähän mennessä on noin 2 päivää ollut. Mutta kun kohdunsuu oli auki ja kaulaa ei ollut, niin jo ”uskottiin”. =)

Jäin siis osastolle, saliin ei ollut tarvetta vielä mennä. Äiti lähti kotiin ja sanoin kyllä, että pidähän kännykkä auki, et jos täytyy mennä saliin niin soittelen hänelle. Yö meni samantyylisesti kuin aiemmatkin. Sairaalassa siis toki oma fiiliksensä ja en mä kokenut sitä todellakaan niin hyvänä paikkana kuin koti. Ja mun terapiakoirakin oli poissa. Aamulla mittailtiin verenpaineita. Näitä tuloksia en kyllä enää muista.  Oli siis laskettu päivä 10.2. Tässä kohtaa täytyykin sitten oikein miettiä, että mitä kaikkea tapahtui. Mieleen tulee ensimmäisenä, että tänään olisi kalvojen puhkaisu. Tämä tehtäisiin salissa. Eli sinne päin aamupalan jälkeen mentiin. Kalvot puhkaistiin varmaan joskus kymmenen jälkeen aamulla. Ei ollut enempää avautumista tapahtunut yön aikana. Käyrillä oltiin totta kai. Äiti tuli sitten jossain kohtaa saliin ja siellä sitten ihmeteltiin. Iltapäivällä laitettiin oksitosiini tippa menemään, jolla saataisiin supistuksia tulemaan. Niitä mun mielestä kyllä tulikin. Mutta jostain syystä käyrillä supistukset eivät juuri näkyneet. Olisiko minimi oksitosiinissa ollut 15 mg tunnissa? En tiiä missä ajassa, mutta vahtuus tämä. Mun mielestä tämä voimisti supistuksia hieman ja sanoisin että niitä olisi tullut kyllä 1-2 kpl 10-15 minuutissa. Tämä ei kuitenkaan tainnut näkyä. Sain pitkitettyä seuraavan annoksen nostoa, mutta noin 15.30-16.30 aloitettiin nostamaan annosta. 30 mg > 45mg > 60mg.. lopulta mentiin siis 60 mg, ja edelleenkään käyrät ei supistuksia näyttänyt, vaikka niitä kyllä nyt tuli ja jossain kohtaa kysyinkin, että kuuluuko näiden tulla peräkkäin?? Oksensin taas jotain sappinestettäkin jossain kohtaa, oisko ollu päivällä, mutta ei se onneks jatkunut.

Lopulta kun mitään ei ollut tapahtunut niin puoli kahden-kahden aikaan yöllä tehtiin selkeä päätös. Tauko. Tässä kohtaa tuotiin opamox 15 mg ja oxanestiä lihakseen, panadolikin saattoi olla kipossa, jotta kivut rauhoittuisi ja saisin nukuttua hetken. Äiti oli kokoajan mukana ja jäi myös yöksi saliin mun kanssa. Hän oli kyllä tärkeä apu. Vaikka ei siis oikein muuta voinut kun olla tukena. Kosketuksen voima on aika tärkeä.

Aamulla 11.2. kello seitsemän jälkeen laitettiin kohdun viereen, jonnekin tuonne alakertaan, supistusanturi. Jonka pitäisi oikeasti nyt ottaa ne supistukset ”ylös”. Ja sitten aloitettiinkin taas oksitosiinitipan laittoa. Vähän harmitti ja väsytti koko tipan laitto, mutta pakkohan se sitten kai oli. 15 mg, 30 mg.. 45 mg. Puolen tunnin välein nostettiin nyt..mut 45 mg kohdalla supistuksia tuli jo liikaa joten 30 mg riitti. Mietin kyllä, että varmasti edellisenä päivänäkin olisi se 30-45mg riittänyt mutta en ehkä osannut sitten tuoda oloani tarpeeksi esille. Kello 10 maissa oli ehkä jotain  pikkuisen tapahtunut ja olisiko ollut niin et 4 cm nyt auki. Tässä välissä kivunlievityksenä käytin vain ja ainoastaan ilokaasua. Ja koska vedin sitä ku korsteeni, niin oksensin. Eli se siitä sitten. Ilokaasu kyllä meni päähän kuin alkoholi.  11.30 ihana kätilö kätilö kysy, että: ”Haluisitko epiduraalin..?”, vastaus: ”En mä tiedä, päätä sää mun puolesta.” Kätilö: ”En mää voi sun puolesta päättää.” -lempeä katse.. vastaus: ” Otetaan vaan.” Ei mennyt varmaan siis 2-4 minuuttia kauempaa kun anestesialääkäri oli huoneessa ja aloitettiin laittamaan puudute. Oli ihan hauska kun lääkäri siinä sit sanoi: ”Nyt liikkumatta, neula tulee… Noin sää liikuit..” xD Äänensävy ei ollut millään tasolla siis ilkeä, vaan enemmänkin huumorinen. Ihminen usein lähtee vaistomaisesti ”kipua karkuun”, eli kun neula osuu ihoon niin vaistomaisesti liikutaan hieman. Mutta siis epiduraali saatiin oikeaan paikkaan ja apu tuli tosi nopeasti. Noin 5 minuutin päästä laitosta, en tuntenut enää kipua kun supistus tuli, mutta tunsin sellaisen, paineen tunteen joka kerran.

Tästä hetkestä sitten vierähti aikaa muutama tunti. Kello oli ehkä joku 15.30-15.45 kun rupesin tuntemaan tarvetta ponnistaa. Siinä odoteltiin et kätilö ja lääkäri tulisi paikalle, mutta lopulta oli soitettava kätilö paikalle. Kello oli yli 16.00 ja katsottiin mikä oli tilanne. Olin 10 cm auki! eli saisin ponnistaa. Lopulta vauvan sydänäänet oli hetkellisesti olleet vähän alhaisemmat ja väläyteltiin jo hätäsektioo. Melkein itkin mutta totta kai ymmärsin että sitten vaan ja äkkiä jos tarvii. Imukuppikin laitettiin ja mielestäni tämä oli kaikista kivuliain kohta. En tiedä, miksi se sattuikin niin paljon. Kuitenkin kun pääsin ponnistusasentoon, niin 3 ponnistuksella pää oli jo melkein ulkona ja 4 ponnistuksella koko lapsi!

Koko synnytys oli noin 6 tuntia ja jotain minuutteja. Eli ei sit kuitenkaan mitenkään kauaa. Ponnistusvaihe kai kuulemma kesti vain 11 minuuttia. Mutta paljon siinä tapahtui. Jälkeenpäin lääkäri sanoi, että juu, ei sitä imukuppia tarvittukaan. Mutta parempi varma kuin ei niin varma.

Mun lapsi oli syntynyt! <3<3

Ensi kerralla lisää fiiliksiä synnytyssalista ja mitä osastoaikana tapahtui!