Vanki

Kaiken näkee uhkana. Luottamus on petetty liian monta kertaa. Ei tiedä miltä turvallisuus tuntuu. Tietää mitä se on, mutta ei tunne sitä. Mitä jos on aina joutunut pelkäämään. Jos aina on joutunu olemaan pakene tai taistele tunnetilassa. Onks tää se lopputulos.

Kävelen ulkona, tarkkailen ihmisiä. Tuntuu vähän oudolta. Apua, nyt se katsoo mua päin. Mitä jos se näkee mun pelon. Mitä jos se pelkästä katseesta saa tietää ketä mä oon. Vältän katsekontaktia.

Tä on varmaan se seuraus siitä mitä on joskus joutunu kokemaan. Kun ei ookkaan ketään kehen turvautua. Kun joutuu pelkää niitä, kenen pitäis olla sun tuki ja turva. Mitä mä teen kun mulla ei ookkaan sitä kenen syliin juosta ja sanoa et mua pelottaa. Kaipaan sitä joka ottaa mut tiukkaan halausotteeseen ja sanoo ”sulla ei oo mitään hätää, mä oon tässä”.

Katon maailmaa eritavalla. Sen tuskan näkee, jos kattoo tarpeeks syvälle. Haluuks kukaan oikeesti nähä sitä.

Mitä jos hirviö asuu sun kotona. Ei ikinä tiiä mistä se tulee, millon se tulee. Ei uskalla nukkua, ei ummistaa edes silmiä. Täytyy vahtii et kaikki on hyvin. Nyt se hirviö tulee, se saavuttaa mua. Yritän juosta, mut jalat painaa niin paljon, tuntuu ku ois mudassa kiinni. Yritän silti, se lähestyy..

Avaan silmät, yritän saada henkee, sydän hakkaa tuhatta.

Havahdun.. Se oli vaan uni. Kaivaudun yhä syvemmälle peittoihin ja kuiskaan hiljaa, ei oo mitään hätää.