Aavistelin töihin palatessani, että pedapulina voi tauota. Mistä ei voi puhua, siitä täytyy vaieta, sanoi filosofi. Neuvo toimii tänäänkin. Yksilönä on hiukan mietittävä, mistä voi kirjoittaa, jotta se on riittävän henkilökohtaista ja ei-työnantajaa-koskevaa. Tähän haen muotoa.

Kuukausi on ollut täynnä tapahtumia opintojen päättymiseen ja pätevöitymiseen liittyen. Teimme päätösreissun aalloilla keinuen. Ei yhtään originellia, mutta hauskaa. Hetken tuntui, että velat ovat saatavia, ja hytissä voi nauraa ja itkeä ystävien kanssa vaikka kolme risteilyä putkeen. Mihinkään ei ollut kiire.

Syksyn työkuvioihin liittyen tein valintoja ja minut valittiin. Erityisopettajan työ alkaa elokuussa enkä voisi olla paljon iloisempi. Haikeus nykyisen jättämisestäkään ei vyöry yli, kun pienen siivun siitä saan vielä pitää. Eniten jännittää kaikki!

Eilen tulin virallisesti päteväksi, tästä lähtien vappuun liittyy itselläni tuo erityinen muisto.

—–

Vuosi on muuttanut elämääni paljon enemmän kuin mitä opintoihin välineellisesti ja jopa hiukan ylimielisesti pyrkiessäni ajattelin. Käydään nyt tämäkin kiinnostava koulutus alta pois -ajatus vaihtui aitoon haluun tehdä erityisopettajan työtä. Ainakin toistaiseksi ;).

Kivointa on, että mielipide ja suunta voivat vaihtua monta kertaa elämän aikana. Tarvitaan vain rippu (reppu?) rohkeutta, kannustavia läheisiä ja sylillinen siunausta niin uusi seikkailu voi alkaa.

Kiitos teille kaikille, jotka olette blogiani lukeneet ja opinnoissa kannustaneet! Palaan linjoille syksyllä, jos tuntuu, että niin on hyvä. Nyt moi!

Piia

P.S. Perfect life -tyylinen kuva työkuvioiden varmistuttua kilistelemästämme kuohuvasta. Romantikko yllätti <3.