Ääripäitä

Ääripäitä

Opiskelijan viikko on ollut kiireinen, intoinen, suruinen, kaiken kaikkiaan tunteentäyteinen. Erityisopetuksen normiperusta on aiempaa paremmin hallussa. Pedagoginen arvio ja oppimissuunnitelma olivat kriittisen opiskelijaraadin ruodittavina alkuviikosta. Pedagoginen selvitys ja ystävänsä HOJKS saivat niin ikään tiukkaa arviointia osakseen. Kunnat olisivat voineet hyödyntää maksutonta asiantuntija(!)raatia, niin vahvoja olivat näkemykset kuntien lomakkeista ja käytännöistä. Loppuviikkoa kohti päästiin käytännön pariin, […]

Opiskelijan oireita

Opiskelijan oireita

Hienoa huomata, että alettuani opiskella alan muistuttaa yhä enemmän…. opiskelijaa! Enimmäkseen olen ollut kuten ennenkin opiskelijana: innoissani aiheista ja työtavoista. Keskustelu, uteliaisuus ja argumentointi luennoilla sekä aktiivinen osallistuminen Moodlessa ovat minua. Entinen opiskelukaverini kertoo yhä juttua siitä, miten ”P pyysi ennen viikonloppua ylimääräisiä kotitehtäviä”. Hän väittää lujasti tarinan olevan tosi. En muista, mutten kyllä epäilekään. Minussa on kuitenkin muitakin […]

Ja näin heiluu kassi!

Ja näin heiluu kassi!

Viikko on ollut varsinaista roolipeliä. Ennakoin epätoivoa opintojen ja jo ennestään eloisan elämäni yhdistämisestä, vaan tähän asti olen selvinnyt. Avatkoon seuraava kassikattaus roolien riemua. Jumppakassini on kulkenut muassani hikoilemaan naapurikunnan sympaattiseen jumppaklubiin. Steppilautaa tampaten unohdin hetkeksi raportit, vierailukäynnit ja työn vaateet. Pompin ja loikin. Leikin peilin takana olevan ison, innostuneen ja ihailevan yleisön. Opiskelukassini täyttyi […]

Aikuiskouluttaja aikuisopiskelijana

Aikuiskouluttaja aikuisopiskelijana

Aikuisten kouluttaminen on ollut osa omaa työtäni jo vuosien ajan. Erityisopettajakoulutuksen ensimmäisen lähijakson aikana tapasin seitsemän ammattilaista, jotka tulevan vuoden aikana meitä kouluttavat. Viikonloppu on mennyt näitä kohtaamisia summatessa. Olen ollut viimeisen kuuden vuoden ajan aikuisopiskelija, ja siten kohdannut monia kouluttajia. Parhaiten ovat jääneet mieleen ne, jotka kuuntelivat opiskelijoitaan ja kohtasivat meidät yksilöinä. Persoonallinen tyyli […]

Tekniikasta tuen tarvetta?

Tekniikasta tuen tarvetta?

Erityisopettajaopintojeni alkaessa ostettiin perheeseen oikein iPad. Ollaan kehityksen kelkassa. Laite on hieno ja ihana. En nimitä perheenjäseneksi, kuten eräs tekniikkaan hurahtanut ystäväni, mutta lämpimät ovat tunteeni sitä kohtaan. Muistiinpanot teen trendikkäästi ja verkko-oppimisalustalle heitän itseni tuosta vaan, reaaliaikaisesti. Kuherruskuukausi katkesi, kun opettaja käski piirtää. Koska olen siirtynyt paperittomaan toimistoon, en ollut edes kynää opinpäivääni varannut. […]