Countdown

Perjantaina se selviää. Työn jatkuminen tai loppuminen. Olen nähnyt unta siitä, että 66 ihmistä menettää työnsä. Työkavereiden pyynnöstä huolimatta en (tietenkään) nähnyt seuraavana yönä, ketkä joukossa olivat.

Tunnelmat ovat tummat. Yt-neuvottelujen loppusuora on ruma ja raaka. Ääri-ilmiöitä pukkaa.

Huoli omasta asemasta ilmenee monin tavoin. Yksi kertoo päin näköä toivovansa tiettyjen henkilöiden irtisanomista, toinen sanoo saman puolisalaa kopiohuoneessa. Ei jää epäselväksi, että tiettyjen joukossa olen myös minä.

Yksi kyselee työni sisällöstä, ehkä odottaen sen perimistä. Koskaan ennen häntä ei kiinnostanut, mitä teen. Vainoharhaisuutta on vaikea välttää. Eräs työkaverini sanoi, ettei uskalla poistua omalta käytävältään meidän osastollemme. Jos hän tulee vieraalle maaperälle, hänestä tuntuu heti, että joku toinen tietää enemmän kuin hän.

On kuitenkin paljon muutakin. On lohdutusviestejä, tsempin toivotuksia yli osastorajojen. On arvostuksen osoituksia toisen itselle vierasta työtä kohtaan. Useimpien kanssa olemme samassa veneessä.

Bitstrips-sovelluksessa voi tehdä itsestään sarjakuvia. Kuinka ollakaan, tämän päivän kuvaksi arpoutui ylennykseni pottuinsinööriksi.

P.S. Erityisen huvittavaksi peruna-aiheisen kuvan kohdallani tekee se, että anoppini on perunaihminen. Välisestämme erosta (pastaihminen vs. pottuihminen) on monta vitsiä väännetty. Joko anoppi saa perunaminiän?

P.P.S. Mietin yhtenä yönä niitä kahta työkaveria, jotka ovat olleet koko neuvottelujen ajan seinävarmoja irtisanotuksi joutumisestaan. Miten he pystyvät orientoitumaan, jos työsuhteet jatkuvatkin?