Erityisyys työelämässä

KABOOOOM! Törmäsin perjantaiyönä erityisyyteen työelämässä. Seuraa pitkä tarina.

Ilta oli ollut superonnistunut. Näimme rakkaita työystäviä pitkästä aikaa, ihmiset ovat jo uusissa haasteissaan. Lähdimme pikku baarista kotiin. Tuli valtava tilataksi. Kaikki kyytiin nousijat olivat nk. orientoituneita ja hyvävoimaisia. Kännikaloja ei taksiin uinut. Tilanne alkoi vaikuttaa erikoiselta noin sekunnin kuluttua taksin ovien sulkeutumisesta.

T (taksikuski): Kuinka monta teitä tuli kyytiin?

P (minä):  ??? Hmmm… Neljä.

T: Ja minnes mennään?

L (ystäväni): Haavikadulle nyt ensin.

P: ja siitä jatketaan sitten Ratsukadulle ja lopulta Koirakadulle.

T: Ja missäs päin Turkua tää Haavikatu nyt sitten on?

Neuvottiin. Joka tien risteyksessä neuvottiin. Kun oltiin ensimmäisessä määränpäässä, L hyppäsi kyydistä. Taksikuski totesi: ”15 euroa ja 40 senttiä!”

P: Nyt jatketaan vielä kahteen osoitteeseen, maksamme sitten viimeisessä osoitteessa koko kyydin.

T: (silminnähden hermostuneena): Ei se nyt käy, kun tämä meni jo kassalle!

P: Se ei nyt kuulosta hyvältä, koska joutuisimme maksamaan uuden aloitusmaksun. Nyt tarttis vaan jatkaa ajamista ja lopulta sitten maksamme kaiken.

T: Juu, mutta en minä tiennyt, että te menette moneen osoitteeseen. Tämä on nyt jo kassalla.

P: No, me kyllä sanottiin se siinä alussa.

S: (toinen ystäväni): Kyllä Piia sanoi sen siinä alussa, minä kuulin!

M (mieheni): Eihän se nyt meidän vika ole, että sä painoit enteriä väärässä kohdassa. Nyt hei vähän asiakaspalveluasennetta.

T: Nyt taitaa olla parempi, että poistutte ja otatte toisen taksin.

P: Ei me kyllä nyt poistuta mihinkään, kun tilattiin taksi ihan asiallisesti ja aiotaan päästä kotiin asti.

Tämä niin sanottu jankkausvaihe kesti todella pitkään, mutta säästän teidät koko dialogilta. Huomasimme, että kuski alkoi olla todella hermostuneen oloinen. Hän hieroi otsaansa ja paineli laitteen nappeja. Kaikesta näki, ettei kyse ollut vain kiukusta tai huonosta asiakaspalveluasenteesta. Nyt mieheni sanoi, että maksamme tuon 15,40 euroa, mutta toista aloitusmaksua emme maksa. Huojentuneena kuski löi summan koneeseen ja antoi kuitin. Seisoimme edelleen Haavikadulla.

T (edelleen tuskastuneena): Se aloitusmaksu nyt vaan tulee tähän.

P (jo ihan myötäkauhuissaan ja ymmärtäen, että nyt ei olla ihan tavallisen kuskin kanssa tekemisissä): Tiedätkös, kyllä virheitä sattuu kaikille. Ei tää ole mitenkään vakavaa. Nyt täytyy vaan miettiä, miten tää hoidetaan. Ymmärrät varmaan, että me emme halua maksaa ylimääräistä. Sinä olet asiakaspalveluammatissa ja teit virheen. Sellaista sattuu. Voisiko nyt ajatella, että pysäytät mittarin sitten, kun se summa on tullut täyteen, joka tähän matkaan muuten menisi?

T: Niin, mähän voisin ajaa jonkun matkaa niin, että mittari ei ole päällä. (HEUREKA!)

Ja niin lähdettiin. Tulevat osoitteet käytiin läpi samoin kuin ensimmäinen. Lähellä ystäväni kotiin johtavaa risteystä kuski painoi kaasua. Ohi mentiin. Silloin meinasi taas kuskin käämi palaa. ”En minä kuullut taaskaan mitään neuvoa”, taksikuski tuskitteli. Tähän sanavalmis ystävämme sanoi, ettei tiennyt tarkkojen neuvojen olevan taksikuskille tarpeellisia jokaisessa kaupunginosassa. Työvalmentajan sielulla varustettu ystävämme kuitenkin suostui jäämään kyydistä ihan väärässä kohdassa ja lähti laukkaamaan kotiinsa korkosaappaillaan. Ohjeisti kylläkin lähteissään kuskia aloittamaan osoitteiden opettelun. Ratkaisukeskeinen ehdotus!

Lähdettiin meille päin.

T: Mitä tämän nyt sitten teidän mielestänne pitäisi maksaa tämän loppupätkän?

P: Viisitoista euroa maksimissaan.

T: Selvä.

Ajettiin.

T: No niin, nyt minä pysäytän mittarin.

P: Hieno homma.

Matka päättyi siten, että mieheni oli kaivanut rahat valmiiksi ja ohjeisti pysähtymään kauas omasta autostamme (kolari tästä enää olisi puuttunut). Kävelimme kotiin pienen matkan ja mieheni sanoi: ”Hengissä selvittiin. Mutta paha vaan, että varmaan toi kuski saa turpiinsa vielä yön aikana. Tuskin sen kyytiin osuu enää näin rauhallista sakkia”.

En lähde diagnosoimaan kuskia. Totean vain, että näimme miten suurissa vaikeuksissa hän työssään oli. Liian moni työn osa-alue oli hakusessa. Hermostuneena mikään ei onnistunut. Haavikadun pysähdyksellä hän näytti aivan epätoivoiselta. Ajatukset jumittuivat, hän ei pystynyt itse ratkaisemaan tilannetta.

_______

En saanut unta, kun mietin tapahtunutta. Me kaikki kukkahatut haluamme, että osatyökykyisetkin saavat töitä. Mikä määrä epämukavuutta asiakkaalle on sopiva? Saavatko osatyökykyiset tehdä vain joitain töitä? Onko yksin tehtävä asiakaspalveluammatti poissa laskuista? Pitääkö osatyökykyisen olla jotenkin söpö ja sympaattinen, jotta hän saa tehdä työtään? Meneekö raja siinä, kun asiakas kärsii taloudellista tappiota tai saa viallisen tuotteen?

En osaa vastata. Toivon, että kuski selvisi loppuyöstä kunnialla.

______

Huomenna opetusharjoitteluun!

Piia

Taksin kuva on otettu flickr-palvelusta ja se on CC-lisensoitu.