Huomenna se alkaa!

Opetusharjoittelu alkaa huomenna. Mahtavaa!!! Paikan kanssa kävi kuten toivoin. Pääsen opettamaan noin kymmenvuotiaita turkulaisia.

Kokemusten kerääminen alkaa huomenna klo 8.00 koulun pihalta, josta harjoittelun ohjaaja minut antamieni tuntomerkkien perusteella löytää. Tuntomerkit? Punainen polkka ja ääliömäisen innostunut hymy. Toistaiseksi opetusharjoitteluun liittyy siis vain suunnitelmia, toisten antamia neuvoja ja odotuksia.

Innostuneena suunnittelin tekeväni nimilapun, etteivät lapset pelästy uutta aikuista luokassaan. Mies ohjeisti kysymään harjoittelun ohjaajan mielipidettä nimilapun tarpeellisuudesta. ”Vaikka luultavasti sä väsäät nyt heti jonkun nyrkinkokoisen auringonkukan mallisen nimilapun sekä itselles että ohjaajalle.”

Toisten antamista neuvoista kärkikategoriaan kiilaavat Tyttären ja Työystävän antamat viisaudet. Tytär kyseli tarkkaan harjoitteluluokkani sukupuolirakennetta ja ohjeisti sitten opettamaan vain tyttöjä. ”Annetaan takaisin se, että tytöt ei aikanaan saaneet käydä koulua!” Työystävä sen sijaan kehotti välttämään kouluruokaa kaikin tavoin ja pujahtamaan läheiseen trendikahvilaan muiden syödessä koulun laitosmurkinaa. Lisäksi hän esitti toiveen palkattoman vapaan unohtamisesta ja pinkomisesta omalle työpaikalle talkootyötä tekemään aina tauoilla. Matka kun on lyhyt. Hauskimmat neuvot eivät aina ole parhaita, luulen.

Harjoittelun ohjaaja kuulosti mukavalta, menen levollisin mielin. On mielenkiintoista päästä opettamaan minulle täysi vierasta ikäryhmää ja hypätä ammatillisesta koulutuksesta perusopetukseen. Monta jännittävääkin asiaa keksin. Pystynkö pitämään pokkaa, jos lasten jutut ovat yhtä huvittavia kuin omieni? Mitä jos lasken jännityksissäni itse ihan metsikköön? Toimiiko ”hyyyyvä kysymys, mitä te muut tähän sanoisitte?” -strategia alakoululaisten kanssa vai paljastuuko se, miten surkea oikeasti olen maantiedossa? Yliopiston lehtori tulee katsomaan yhden oppitunnin. Toivon kiihkeästi, ettei silloin ole suunnistusta, palloilulaleja tai teknistä työtä. Jos on, vaihdan nimimerkkini PuoskariPiiaksi.

Positiivisia odotuksia on huikeasti enemmän kuin jännityksen ituja. Kuulin harjoittelun ohjaajasta positiivisia juoruja. On kuulemma erityisopetuksen monien menetelmien osaaja ja vielä mukava ihminenkin. Lasten kohtaamista ja ryhmän ohjaamista odotan malttamattomana. Kiintoisaa on nähdä peruskoulun opettajainhuonekin sisäpiirin puolelta. Onkohan siellä asiallista? (”Ei missään oo, vaikka kaikki niin luulee”, sanoisi Työystävä.)

Uskon, että opin ja koen paljon. Toivon monien ennakkoajatusteni saavan kyytiä tulevan neliviikkoisen aikana. Nyt kuitenkin alan etsiä maripaitaa, saman firman läppälaukkua ja puuhelminauhaani. Sitten voinkin aloittaa auringonkukkien askartelun.

Wish me luck!