Jaksaa(ko)

Olen tällä viikolla havainnut ja kokenut väsymystä. Lasteni koulun käytävillä törmäsin molempien opettajiin. Ensimmäinen, yleensä energiaa pursuava, luokanopettaja tikutti nytkin varmaa vauhtia opehuoneeseen, mutta totesi olon olevan tässä vaiheessa vuotta ”dingdong”. Toinen käveli yhteen suuntaan, huokaisi ja kertoi muistaneensa väärin minne piti mennä. 

Työpaikalla olisi muutenkin tähän aikaan vuodesta huisketta ja hössötystä. Nyt kiireeseen sekoittuu hermoja raastava yt-tilanne. Ensi viikolla olemme viisaampia. Ja surullisempia.

Yliopistolla yleensä energinen opiskelukaveri tiuski ja käski katsoa Nettiopsusta. Neuvoa ei nyt jaksanut antaa. Toinen purskahti itkuun kesken keskustelun. Kolmas lähetteli tehtäviä ja epätoivoviestejä FB-ryhmään keskellä yötä, neljäs nukkui luennolla. 

Kapinamielialaa ja erityisopettajakoulutuksen moukarointia esiintyi tällä viikolla riittämiin. Kuuluu prosessiin, sanoo aikuiskouluttaja minussa. Puolivälissä koulutusta – etenkin tällaista intensiivipötköä – alkaa ahistaa. Koulutuksen perälauta häämöttää ja mieleen hiipii epäilys siitä, saako sitä mitä tuli hakemaan. 

Näkemyksiä meillä riittää. Yksi toivoo opiskelijoiden kokemusvaraston täyttä hyödyntämistä, toinen kouluttajien näkemysten vankempaa esiin tuloa. Kolmatta* ärsytti kouluttajan arkuus, neljättä tiukkuus. Viides arvostaa luentoja, kuudes kuulemista ja yhteisiä keskusteluja. Yhteisen narinan myötä vähemmänkin reflektiivinen erityisopen planttu tajunnee, että näihin kaikkiin odotuksiin ei voi vastata kukaan, ainakaan kerralla.

Itse luulin olevani jokseenkin voimissani. Eilinen marketin hedelmäosaston sattumus sai minut epäilemään… Peittelin kiukustuneena hedelmävaa’an numeronäppäimiä takana huohottavan mummon katseelta, kunnes tajusin etten olekaan pankkiautomaatilla. Joulun rauhaa odotellessa…

 

 

Itsenäisyyspäivän unimurmelina

Piia

*******

Olin opiskelijapikkujouluissa. Rock! Sain olla kuten olen, kukaan ei pakottanutkaan tanssimaan pöydillä tai juomaan litroittain viiniä. Nauroin koko illan niin, että kymmeneltä sekä naamani että selkäni (sic!) olivat aivan jumissa. Ehkä pöydällä tanssiminen olisi poistanut jumituksen?

*minua