Katseen alla

On näytetunnin aika. Tiistaina yliopistonlehtori jalkautuu peruskouluun. Joku blogiani seurannut muistaa ehkä pelkoni näytetunnin opetettavaa ainetta kohtaan. Onnea on – saan opettaa äidinkieltä, tuota aineista jalointa!

Lehtori ohjeisti pitämään tavallisen tunnin, häntä varten ei tarvitse valmistella ihmeellisyyksiä. (Tuntia tulee kutsuakin seurantatunniksi, se mikään näyte ole!) Ovatko opetusharjoittelijat kuulleet tämän? Kun kuuntelin terapiapäivässä kollegoideni kokemuksia näytetunnista, aloin uskoa, ettei kukaan ymmärtänyt ohjetta. Yksi kertoi valmistelleensa näytetuntia yksitoista tuntia. Toistan: yksitoista tuntia! Toinen sanoi nukkuneensa huonosti viikon ennen lehtorin vierailua.

Tunnin on siis ilmeisesti oltava tajunnan räjäyttävä.  Toiminnallisuutta siinä on pakko olla. Myös visuaalista aistikanavaa on käytettävä. En kai unohda motivointia tunnin alussa ja kertausta lopussa? Lapsilähtöisyys, lapsilähtöisyys, lapsilähtöisyys! Yllätysmomentti kruunaisi tunnin… Mitäköhän Elastinen velottaisi verbiaiheisesta riimittelystä, video olis kiva! Olisiko tutuissani ketään julkkista, joka voisi piipahtaa luokassa kesken tunnin?

Cut the crap! Vielä ainakin tuntuu, että luotan ryhmään ja itseeni. Valmistelen sisällöt kuten muutenkin valmistelisin: askarrellen ja pohtien. Hyödynnän huumoria. Teen jotain spontaanisti, iloitsen tai kadun sitä jälkikäteen. Eriytän tehtävissä. Koska tietotekniikkaa ei ole, syntax error voi tapahtua vain minun päässäni. Värilliset taululiidut takavarikoin jo maanantaina, että ne varmasti ovat strukturointiani tukemassa.

Onneksi kyseessä on päivän eka tunti. Kukaan ei ehkä ole ehtinyt haukkua toisen isää läskinuijaksi. Päässemme oikein aiheeseen ensimmäisen vartin aikana. Sydämestäni toivon, ettei kellään ole uutta pierulimaa.

Tavallinen oppitunti?! Kerron tiistain jälkeen, jos vatsahaavani sallii tietokoneen ääressä istumisen.

Muisto aiemmasta näytetunnista: Opettajan pedagogisia suorittaessani olin suunnitellut mielestäni tosi hienon tunnin. Olin aloittamassa tuntia, virittäytyneenä ja tärrälläni, muistitikku ojossa. Harjoitteluoppilaitoksessa tietokoneet olivat lukittujen pöytien sisällä. Minulla ei ollut avainta. Harjoittelun ohjaaja ei uskaltanut vääntää avaimestaan liikaa, ettei se katkea. Opekorkean lehtori istui ja odotti. Tarvitseeko edes mainita, että hän oli tietenkin tietotekniikan ammattilainen? Lopulta tilanne laukesi, kun joku Saara (ikikiitos hänelle) tuli ja rusautti lukon auki.

Oliko opekorkean Jukka vihainen? Ei tietenkään ollut. Luulen, että hän tiesi: samanlaista virhettä en enää tee.