Kun ei rahat riitä…

jukolaauuta, lauloi Irwin. 

Perusopetuksen resurssit ovat niukat. Se näkyy meidänkin kotonamme. Historian kirja hajoaa käsiin, ympän kirjassa lukee himmeällä ”homo”. Ilmeisesti homottelija on pakotettu kumittamaan hengentuotostaan. Osa kirjoista on paremmassa kunnossa. Kynät eivät kalliita ole. Niitä ostamme itse niputtain, asuuhan meillä sukkiensyöjän lisäksi kynäsieppari.

Koulutyössä – etenkin näin uutena ja ulkopuolisena – näkee isomman kuvan perusopetuksen aineellisista resursseista. Kaikkea on vähän. Jossain on laskettu päin helvettiä, kun perusopetuksessa käytetään kirjoja, jotka ovat yhtä vanhoja kuin oppilaat. Jokin on pielessä, kun erityisopettajat ostavat omasta palkastaan tarvikkeita opetuksen tueksi. Pienryhmän oppilaat rauhoittuvat, kun käsissä on muovailuvahaa. Ope ostaa. Palloja olisi kiva heittää, se kehittää motoriikkaakin. Tigeristä ope löytää edullisia palloja. Tarrasta kokeen reunassa tulee hyvä mieli. Ope ostaa. 

Joku jurnuttaja voi protestoida. Ennenkään mitään tarroja ollut! Ulos juoksemaan, jos ei pysty istumaan, siihen mitään vahapalloja tarvita. Totta! Kaikki nämä ovat ylimääräistä hippapippaa, niiden puute ei ole terveydelle vaaraksi. Sen sijaan ne ovat asioita, jotka ihminen muistaa vielä aikuisenakin. Halpoja, mutta arvokkaita. Osa näistä edullisista ratkaisuista tukee tutkitusti toiminnanohjausta ja oppimista. Voiko se silloin olla turhaa?

(Kuva on lavastettu kotona, luokasta en näin monta kynää olisi löytänyt.)

Opetusharjoittelijana mietin, mitä hyvää niukat aineelliset resurssit voivat muassaan tuoda. Opettajan kekseliäisyys tulee näkyväksi, kun pedagogiset ratkaisut on tehtävä vähin välinein, luottaen omaan osaamiseen. Voi ainakin varmaksi päätellä, että oppiminen ei ole materiasta kiinni. Opettajat OVAT taitavia, osaamisresurssissa löytyy! Tuoko lohtua?

Harjoittelun ohjaajani edustaa positiivisuuden pedagogiikkaa. Riemuitsimme yllättäen varastosta löytyneistä värillisistä taululiiduista. ”Piia, tää on meidän Smart Board!” huusi hän.

P.S. Peruskoulun opettajat eivät juuri valita aineellisista resursseista. Mistä se johtuu? Siitäkö että kaikki ovat samassa tilanteessa? Vai siitä, etteivät he ehdi?