Luin, näin ja lepäsin
Luin kolme kirjaa joululoman aikana. Nyt olen jo opintovapaalla ja luen kolme kirjaa päivässä!
Seuraa erityisen subjektiivinen arvio:
Riikka Alaharjan Maihinnousun julkaisuun liittynyt polemiikki sisaren lapsen syövän hyödyntämisestä syletti. Koko kirjasta meni maku, en halunnut tarttua siihen aiemmin. Hyvä että edes nyt. Pidin kirjasta paljon. Eniten minuun iski ajatus siitä, miten Julie alituiseen muisteli sitä, kuinka vielä hetki sitten kaikki oli hyvin. Voi Luoja, anna nauttia niistä hetkistä, kun kaikki on hyvin! Poista pelot tulevasta. Sammuta spekulointi. Jämäköitä järkeä!
Suosittelen kirjaa eheästä kokonaisuudesta kiinnostuneille. Sen voi mainiosti lukea, vaikka olisi taipuvainen itkemään paljon (check!) tai ajattelisi, ettei kestä lapsensyöpäaiheista kirjaa (check!).
Laaja-alainen erityisopetus alaluokilla oli lainassa kirjastosta. Pitää hankkia omaksi. Kirjoittajan jämäkästä työkokemuksesta johtuen kirja oli täynnä käytännön vinkkejä. Vinkkilistoineen se vaikutti välillä jopa kotikutoiselta, mikä sai ajattelemaan, olisiko jonkun toisen erityisopettajan vinkkilista aivan erilainen. Erityisopetukseen liittyy vielä paljon määrittelemätöntä, kunkin opettajan persoonasta ja koulun hengestä riippuvaa.
Toivoisin todella, että erityisopetuksen menetelmien tutkimus etenisi entisestään tulevina vuosina. Eiväthän toimivat käytännöt voi riippua vain opettajan persoonasta, toivon. Jos näin olisi, kusipäinen erityisopettaja (joita nykyisellä valintasysteemillä ei varmaan monta valmistu, mutta riski on aina olemassa) voisi pilata kokonaisen koulun…. Jos kusipää olisi vielä taitava verkostoissa toimija, voisi tuho olla laajempikin. Ilahduttavaa on, että sosiaalisesti taitava ja työstään innostunut laaja-alainen voi puolestaan saada aikaan hienoja asioita ja tehdä onnistunutta yhteistyötä niin vanhempien kuin ammattilaisverkostojenkin kanssa.
Yllätys: suosittelen erityisopetuksesta kiinnostuneille kouluasteesta riippumatta.
Saku Tuominen on saanut hyvän elämän lyhyellä oppimäärällä paljon palstatilaa. Syystä. Kirja miellytti lyhyydellään, toteavuudellaan, konkreettisuudellaan. Tuominen patistaa tekemään myös ja erityisesti vaikeita asioita. Ostin neuvon heti, aina pitää olla joku ”hankaluus” ajamassa itseä eteenpäin. Tässä saa tosin varoa, ettei joudu sitku-ansaan, vaan nauttii hetkestä ja tekemisestä silloinkin, kun valittu tekeminen haastaa hankaluudellaan.
Tuominen ehdotti, että kulloisestakin tekemisestään iloitsevat ihmiset ovat asian ytimessä. Lukiessani tätä kohtaa sain muistisilmiini opetusharjoitteluni ohjaajan pelaamassa koripalloa oppilaiden kanssa. Miten ihailenkaan ihmisiä, jotka ovat innoissaan juuri siitä, minkä parissa kulloinkin puuhastelevat! Pääsin kertomaankin tämän ohjaajalleni, kun törmäsimme loman aikana kirjakaupassa (sic!). Suosittelin hänelle Saku Tuomisen kirjaa: ”Siinä kerrotaan muun muassa sinusta.”
Mikään elämäntaito-opas ei enää räjäytä pankkia, mutta tämä ilahdutti napakkuudellaan. Suosittelen ajatusten herättäjäksi ja tueksi omien ratkaisujen pohdintaan.
P.S. Kävin myös katsomassa hienon elokuvan Walter Mittyn ihmeellinen elämä. Sitä suosittelen kritiikittä kaikille.
Mitä te suosittelette minulle?
_______
Arki alkaa tiistaina. Aamulla lapset määkivät raivoissaan, kun herätys oli jo klo 9.30. ”Tää on varmaan joku pateettinen yritys palauttaa meitä RYTMIIIIIN” *lausutaan naukuvalla teininuotilla*. Samaan lauseeseen mahtuivat myös sanat paska ja läksyt. Onnea mutsi!